Kirjoituksia
Miksei tällä kylällä ole parkkipaikkoja?Torstai 20.4.2017 klo 14.16 - Piia Kurki Muutin Vantaan Kivistöön tammikuussa, ja karu totuus parkkipaikkojen puutteesta iski välittömästi. Itse tarvitsen työssäni autoa, joten onneksi minulla oli mahdollisuus saada autolleni paikka autohallista. Niitä ei kuitenkaan ole riittävästi tarjolla kaikkien asukkaiden tarpeisiin – erityisesti kun monissa talouksissa on kaksi autoa. Parkkipaikkojen puutteen takia autoja on jatkuvasti pysäköitynä taloyhtiöiden pelastusteille, ja lyhytaikaisempaan pysäköintiin tarkoitetut tienvarsipaikat ovat jatkuvasti täynnä. Autopaikkoja ei siis ole tarjolla vieraille, ja niiden puutteen takia myös pelastustehtävät vaarantuvat. Olisin kovasti halunnut puhua tästä asiasta jo aikaisemmin, koska kuntavaalit käytiin hetki sitten. En kuitenkaan halunnut tehdä avausta ennen vaaleja, koska se olisi kuulostanut populismilta, jota pyrin välttämään. Näin vaalien jälkeen tämäkin tärkeä asia on kuitenkin pakko ottaa puheeksi. Kivistössä on myös yrityksiä, esimerkiksi ravintoloita, joilla ei ole lähistöllä asiakkaille tarkoitettuja parkkipaikkoja. Tämäkö on sitä paikallisen yrittäjyyden tukemista? Kivistö on uusi, rakenteilla oleva alue, jossa on otettu huomioon monta erilaista asiaa. Autotiet ja kevyen liikenteen väylät ovat leveitä. En ymmärrä, miksei parkkipaikkoja ole voitu tehdä alueelle enempää? Jos parkkipaikkoja jätetään rakentamatta sen takia, että se ohjaisi ihmisiä joukkoliikenteen pariin, se on vain autoilijoiden kiusaamista. Mielestäni kaupunkia ja liikennettä tulee kehittää siten, että se tukee kaikkia erilaisia liikkumistapoja: jalankulkua, pyöräilyä, yksityisautoilua ja joukkoliikennettä. |
5 kommenttia . Avainsanat: parkkipaikat, vantaa, kuntapolitiikka |
450 äänellä pääsin valtuustoon - kiitosMaanantai 10.4.2017 klo 3.04 - Piia Kurki Mahtavaa! Lähes seitsemän tunnin odottelun jälkeen Vantaalla on viimein laskettu kaikki äänet. Sain 450 ääntä ja tulin valituksi kaupunginvaltuustoon. Iso kiitos kaikille äänestäjilleni - nähtävästi rehellinen ja avoin linja on sitä, mitä moni kaipaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, Vantaa, Kokoomus |
Miksi äänestäisit minua?Lauantai 8.4.2017 klo 14.57 - Piia Kurki Kuntavaalit pidetään sunnuntaina 9.4.2017. Vieläkö etsit ehdokasta Vantaalta? Tässä perusteita sille, miksi kannattaisi valita juuri minut. Minulta ei saa turhia lupauksia, vaan rehellisiä vastauksia. Olen sitä mieltä, että politiikassa ei voi luvata kaikille kaikkea ja jokaiselle jotakin. En ole vain tietyn eturyhmän puolella, vaan haluan käyttää verorahat järkevästi. Jos nyt kuitenkin joku eturyhmä pitää nimetä, niin yrittäjät ja palkansaajat: menestyvät yritykset tuovat investointien ja työpaikkojen myötä hyvinvointia koko kunnalle. Palkansaajat ja yritykset rahoittavat kaiken, ei heiltä voi aina vain ottaa. Olen myös sote-alan asiantuntija, työskennellyt alalla yli 10 vuotta, ja viimeiset vuodet esimies- ja johtotehtävissä yksityisellä sektorilla. Haluan valmistella sote-uudistuksen Vantaan kannalta hyvin. Se tarkoittaa mm. hyvää muutosjohtamista ja sitä, että julkinen ja yksityinen sektori voivat molemmat toimia palveluntuottajina tasavertaisessa asemassa. Tärkeää on huolehtia siitä, ettei uudistuksen myötä tule lisäkustannuksia. Olen kiinnostunut asioista, osallistun kokouksiin ja valmistaudun niihin etukäteen. En tee päätöksiä mutu-tuntumalta, vaan perehdyn asioihin ja harkitsen niitä mahdollisimman objektiivisesti. Haluan tehdä rohkeita päätöksiä ja aidosti uudistaa asioita. En ole sitä tyyppiä, joka takertuu vanhaan ja sanoo ”mutta kun aina on tehty näin”. Muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan positiivisuutta, avoimuutta ja yhteistyökykyä. Luonteeltani olen tehokas, energinen ja aikaansaava. Minua äänestämällä saat suorasanaisen, tehokkaan ja vastuullisen valtuutetun. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, Vantaa, Kokoomus |
Toivottavasti Suomi ei pian ole uusi TukholmaLauantai 8.4.2017 klo 8.19 - Piia Kurki Tukholman terrori-isku oli järkyttävä ja raukkamainen. En millään haluaisi politikoida tällaisella tapahtumalla, mutta se vaikuttaa suuresti turvallisuudentunteeseemme. Turha politikointi ja syyttely voivat johtaa pelkoon ja aggressioon. Väkivalta ei koskaan ole hyvä ratkaisu. Toivotan Suomeen tervetulleeksi ne maahanmuuttajat, jotka ovat kykeneviä ja halukkaita sopeutumaan kulttuuriimme ja pystyvät työllistymään ja elättämään itsensä. Ja ne maahanmuuttajat, jotka Suomeen tulevat, tulee kotiuttaa hyvin, jotta he kokisivat Suomen hyväksi maaksi elää ja asua, eikä katkeruutta tai vihaa syntyisi. Olen kuitenkin maahanmuuton suhteen kriittinen ja nämä terrori-iskut eivät sitä asiaa ainakaan helpota. Toivon sydämestäni, ettemme Suomessa kohtaisi vastaavaa. Valtion perustehtävä on näkemykseni mukaan pitää huolta ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta. Nyt onkin se aika, että Suomessa tulee päivittää lainsäädäntöä siten, että vastaavien iskujen ennaltaehkäisy olisi meillä mahdollista. Yksilön suojasta on kuitenkin pidettävä kiinni, jotta emme ole tilanteessa, jossa valtio saa vakoilla kansalaisiaan miten haluaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maahanmuutto, vantaa |
Vaalitenteissä ei katsota tulevaisuuteenTiistai 4.4.2017 - Piia Kurki Vaalitenttejä katsellessa sitä aina miettii, että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Ihmeellistä huutelua, syyttelyä, päälle puhumista ja riitelyä. Ratkaisuihin, tulevaisuuteen ja asioiden korjaamiseen ei käytetä juurikaan aikaa. Puhutaan jo tehdyistä päätöksistä ja kritisoidaan kaikkea tarjoamatta mitään vaihtoehtoa. Ymmärtäkää nyt, että ei kannata tuhlata aikaansa murehtimalla menneitä, vaan tulee keskittää kaikki tarmo tulevaisuuden korjaamiseksi! Petteri Orpo on onneksi ollut rauhallnen ja järkevä, joten oman puolueen osalta katselu ei ole onneksi herättänyt myötähäpeää - päinvastoin! Mistään ei koskaan saisi säästää. Mutta kukaan ei kerro, kuka kaiken rahoittaa? "Ratkaisuksi" tarjotaan usein verojen korotusta, mutta vaikka rikkaiden veroprosentti olisi 100, se ei riittäisi rahoittamaan meidän palveluita. Veroprosentin nostaminen myös leikkaa ostovoimaa, eli rahaa kiertää vähemmän siellä, missä sen tulisi kiertää (markkinoilla), ja enemmän siellä, missä sen ei tulisi kiertää (valtion kassassa). Korkea verotus suuntaa katseet ulkomaille, ja sen takia ne työpaikatkin häipyvät sinne. Jos verotus olisi kohtuullisempaa, yrittäjillä ja yrityksillä olisi paremmat mahdollisuudet investoida ja siten myös lisätä työpaikkoja. Tarvitsemme työtä ja vientiä, emme hallintoa ja byrokratiaa. Ja mitä niihin vaalitentteihin tulee, niin kyllä minä kannatan parkkipaikkojen rakentamista. Ihmeellistä touhua tämä, että yksityisautoilijoilta viedään kohta kaikki liikkumisen mahdollisuus - vaikka auto on välttämätön kulkuväline todella monille. Kun puhutaan korkeasta asumisen hinnasta, niin siihen on yksi syyllinen: AY-liike, joka omistaa jättimäisiä vuokrayhtiöitä, jotka kiskovat miljoonatulosta järjettömän korkeilla vuokrilla. Ja sitten ollaan muka köyhän asialla, höpö höpö! AY-liikkeidenkin tulisi avata kirjanpitonsa, niin päästäisiin oikeasti näkemään, mihin kaikkeen palkansaajien jäsenmaksut menevät. Ei varmaan moni olisi edes AY-liikkeen jäsen, mikäli tietäisi, kuinka paljon siellä heitellään hiekkaa Suomen rattaisiin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, Vantaa, Kokoomus |
VaalikonevastauksianiMaanantai 3.4.2017 klo 19.40 - Piia Kurki Kokosin tähän lyhyesti ajatuksiani vaihtelevista politiikan eri osa-alueista. Nämä tulevat suoraan vaalikonevastauksistani. Osa aiheista ei liity suoranaisesti kunnalliseen päätöksentekoon, mutta otin ne mukaan, koska ne kertovat laajemmin näkemyksiäni. Tuleva sote-uudistus tulee valmistella kunnissa hyvin. Uskon osaavani tuoda tähän hyviä näkemyksiä, sillä olen toiminut sote-alalla yli 10vuotta eri tehtävissä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Viimeiset vuodet olen toiminut johto- ja kehitystehtävissä yksityisellä sektorilla sekä ollut mukana kuntapolitiikassa. Ymmärrän siis paljon myös sote-alan rahoituksesta ja päätöksenteosta. Kuntapoliitikko ei voi päättää siitä, millainen valtakunnallisesta sote-mallista tulee, mutta voi vaikuttaa siihen, miten alueellista uudistusta viedään eteenpäin. Haluan, että muutosjohtamiseen kiinnitetään erityistä huomioita, ja että kustannukset pidetään kurissa joka vaiheessa. Sote-uudistuksen tavoitteena on nopeuttaa hoitoon pääsyä, parantaa palveluiden laatua, mutta erityisesti myös säästää rahaa. Työntekijät tulisi ottaa huomioon uudistusta valmistellessa, jotta he voivat olla mukana vaikuttamassa asioihin ja vievät siten uudistusta eteenpäin positiivisemmin. VALINNANVAPAUS Kannatan laajaa valinnanvapautta, sillä uskon sen lisäävän palveluiden laatua. Kun asiakas voi itse valita palveluntuottajan, se pakottaa palveluntuottajat tekemään asiakkaat laadukkaasti. Asiakkaat lähtevät, ellei palveluntuottaja (yksityinen tai julkinen) tee asioita oikein. Osa asiakkaista ei voi valita itse, ja heille tulee järjestää hyvä palvelunohjaus. Valinnanvapauden suhteen on kuitenkin tärkeää myös pitää huolta siitä, etteivät kustannukset karkaa käsistä, ja annetaan oikeasti perusteltua ja tarpeenmukaista hoitoa. TERVEYSPALVELUIDEN KESKITTÄMINEN Suuret ja monipuoliset terveyspalveluyksiköt ovat hyviä monista syistä. Niissä on saman katon alla ja samalta luukulta saatavilla monipuoliset palvelut useamman käyttäjäryhmän tarpeisiin. Lisäksi isojen yksiköiden ylläpitäminen on kustannustehokkaampaa ja toiminta ei ole niin haurasta esimerkiksi sairauslomatilanteissa tai loma-aikoina. Isoihin yksiköihin saa myös paremmin osaavaa henkilökuntaa, koska esimerkiksi lääkäreillä ja hoitajilla on kollegiaalista tukea saatavilla. Kannatan siis ehdottomasti isoihin yksiköihin keskittämistä, sillä se on sekä kaupungin että käyttäjän etu. YRITTÄJYYS Yritysten toimintaedellytysten parantaminen on yksi kuntapolitiikan tärkein tehtävä. Menestyvät yritykset tuovat työtä ja hyvinvointia kaikille kuntalaisille, sen takia yrittämiseen tulee panostaa. Yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa tulee saada tarpeeksi neuvontaa ja ohjausta. Myös yrittäjän sosiaaliturvaa tulee parantaa siten, ettei esimerkiksi pienimuotoinen yritystoiminta vie yrittäjältä kaikkia tukimahdollisuuksia. Vantaan kaupungin tulee huolehtia siitä, että yrityksille on kohtuuhintaisia toimipaikkoja, jotta yritykset tulisivat Vantaalle esimerkiksi Helsingin sijaan. VEROTUS Verotuksella on hyvä kustantaa yhteiskunnalle välttämättömimmät perusasiat, kuten esimerkiksi maksuton peruskoulutus ja infra. Meidän tulee myös pitää huolta kaikkein heikoimmista. Veroja ei kuitenkaan voi jatkuvasti nostaa, sillä ostovoiman tulisi säilyä hyvänä. Veronkorotuksia tärkeämpää on puuttua alati nouseviin kuluihin ja laittaa ne kuriin. ALKOHOLIPOLITIIKKA Kannatan liberaalimpaa alkoholipolitiikkaa, en ole mikään kukkahattutäti. Ymmärrän toki liiallisen alkoholinkäytön haitat (olen itsekin työskennellyt alkoholistien kanssa useamman vuoden). Kuitenkin vastuu juomisesta on ihmisellä itsellään, ja vaikka lähikaupasta ei juuri nyt alkoholia saisikaan, niin riippuvainen kyllä löytää keinot sen hankkimiseen. Vapaampi alkoholipolitiikka saattaisi muuttaa juomakulttuuria enemmän eurooppalaistyyppiseksi, eli alkoholia nautittaisiin ruoka- ja seurustelujuomana, ei kännäämistarkoituksessa. AUTOPAIKKOJEN RAKENTAMINEN UUSIEN ASUNTOJEN YHTEYTEEN Kannatan sitä, että kaupunkia kehitetään kokonaisvaltaisesti ja tasapainoisesti, ja myös parkkipaikkoja rakennetaan. Kaupunkikehityksessä ei tule suosia vain tiettyä liikkumismuotoa, vaan mahdollistaa erilaiset tarpeet ja elämäntilanteet. Vantaalla esimerkiksi Kivistössä on aivan liian vähän parkkipaikkoja: tämä haittaa sekä asukkaita että yrityksiä. Ravintoloiden lähistöllä ei ole pysäköintitiloja, ja se vaikeuttaa yritystoimintaa. JULKINEN LIIKENNE VS. YKSITYISAUTOILU Hassua, että näitä kahta asiaa vertaillaan jatkuvasti toisiinsa. Vähän sama, kun joskus kysytään, että pitäisikö mieluummin panostaa lapsiin vai vanhuksiin. Kaikkia eri liikkumismuotoja tulee järkevästi tukea. Yksityisautoilu on monelle tärkeä liikkumistapa esimerkiksi töiden takia. Hyvä, mikäli liikkumisessaan voi hyödyntää julkista liikennettä, mutta fakta on, ettei julkinen liikenne voi ulottua kaikkialle. Itse kävelen, pyöräilen, kuljen junalla ja autoilen. Näen kaikki liikkumismuodot tärkeinä. LUOKKAKOOT Mielestäni luokka on liian iso tehokkaalle opetustyölle, mikäli luokan koko on esimerkiksi yli 25 oppilasta. Lisäksi tulisi huomioida myös oppilaiden taso, yksikin erityislapsi ryhmässä voi viedä opettajan huomion lähes kokonaan. Kuitenkin tässäkin asiassa valitettavasti tulevat vastaan talouden reunaehdot, eli joudutaan jatkuvasti tasapainoilemaan rahan ja resurssien kanssa. HOMEKOULUT En ole rakentamisen asiantuntija, mutta tällä hetkellä pidän tärkeänä tutkia puurakentamisen vaihtoehtoa elinkaarimallin mukaisesti. VantaanKokoomus haluaa, että yksityinen yritys rakentaisi Vantaalle puurakenteisen koulun, johon kaupunki tulisi vuokralle. Vaikka puurakentaminen on hieman kalliimpaa, niin pitkässä juoksussa se todennäköisesti säästäisi rahaa, kun kouluja ei tarvitsisi jatkuvasti korjata, ja säästettäisiin myös terveyspalveluiden kustannuksissa. SUBJEKTIIVINEN PÄIVÄHOITO-OIKEUS En kannata subjektiivista päivähoito-oikeutta, mikäli molemmat tai toinen vanhemmista ovat kotona, ellei kotitilanne ja lapsen etu muuta edellytä. Ensisijainen kasvatusvastuu on vanhemmilla, vaikka joskus valitettavasti päiväkoti on lapselle kotia parempi paikka. Nämä tilanteet tulee tunnistaa aiempaa paremmin ja tarjota perheelle muutakin apua, kuin ainoastaan päivähoito. Lastensuojelullisissa asioissa ennaltaehkäisyyn panostaminen tuo käytetyt eurot moninkertaisesti takaisin, jos pystytään ehkäisemään vakavampia mielenterveysongelmia, syrjäytymistä tai huostaanottoja. En tekisi varhaiskasvatuksesta kaikille maksutonta, vaan kohdentaisin resurssit paremmin nimenomaan niille, jotka tarvitsevat enemmän tukea. Maksuton varhaiskasvatus voisi kuitenkin parantaa työn ja perhe-elämän parempaa yhdistämistä, eli siinä mielessä se vaihtoehto kannattaa harkita tarkkaan. MAAHANMUUTTO Olen maahanmuuton suhteen hieman kriittinen. Mikäli maahanmuuttaja on henkisesti ja fyysisesti kykenevä elättämään itsensä ja perheensä, toivotan hänet tervetulleeksi. Suomessa ja Vantaalla on paljon maahanmuuttajia, jotka ovat tulleet tänne jäädäkseen. Heidän kotoutumiseensa tulee panostaa, jotta he voivat olla toimiva osa yhteiskuntaamme. Esimerkiksi kielen oppiminen on todella tärkeää. En toivo tilannetta, jossa meillä on railo kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välillä, sillä se ei ole kenellekään hyväksi. |
1 kommentti . Avainsanat: kuntavaalit, Vantaa, Kokoomus |
Miksei koulukiusaamista saada kuriin?Keskiviikko 8.3.2017 klo 8.47 - Piia Kurki Julkisuudessa puhutaan säännöllisin väliajoin koulukiusaamisesta. Asiantuntijat ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että koulukiusaaminen voi olla erittäin haitallista kasvavan lapsen kehitykselle. Miten voi olla mahdollista, ettei asiaan ole vieläkään löydetty ratkaisukeinoja? Kiusaaminen jättää jälkensä lapseen ja nuoreen jopa loppuelämäksi. Pahimmillaan kiusaaminen on traumaattinen kokemus, joka voi johtaa muun muassa masennukseen, itsetuhoisuuteen ja ryhmässä toimimisen vaikeuksiin. Liian usein pitkäkestoinen psykoterapia on ainoa keino selviytyä kiusaamisen traumoista. Lasten kasvattamisen kuuluisi olla ensisijaisesti vanhempien vastuulla. Vanhemmuuteen kuuluu oikean ja väärän opettaminen lapselle. Lasten kanssa kuuluu kotona säännöllisesti keskustella siitä, että kiusaaminen on väärin. Tämä keskustelu on käytävä säännöllisesti, vaikka oma lapsi kieltäisikin olevansa kiusaaja. Lasten tekemiset tulevat usein vanhemmille yllätyksenä, oman lapsen syyllisyyttä kiusaamiseen on vaikea myöntää. Kannattaa muistaa, että kiusatulle kokemus on vielä pahempi, jos kiusaajien vanhemmat kieltävät kiusaamisen. Lapset oppivat jostain vahingolliset asenteensa toisten ihmisten ”poikkeavuudesta”. Vanhemmat voivat myös tahtomattaan siirtää lapsilleen ajatusmalleja, esimerkiksi lihavuutta kohtaan, kun he arvostelevat itseään tai muita ei-toivotuista piirteistä. Lapselle on tehtävä selväksi, että ylipaino tai poikkeava piirre ei anna kenellekään oikeutta kiusaamiseen. Olen usein miettinyt, ovatko koulukiusaajat työpaikkakiusaajien jälkeläisiä? Tai mitä ne vanhemmat opettavat lapsilleen, jotka sosiaalisessa mediassa arvostelevat muita ulkonäön, mielipiteiden tai jonkun muun ominaisuuden takia? Koululla on toki myös vastuunsa kiusaamisen suhteen. Sanotaan, että opettajien on vaikea havaita kiusaamista. Tämä on varmasti osittain totta, mutta uskon myös siihen, että osa opettajista ummistaa silmänsä asian edessä. Liikuntatunneilla samat lapset valitaan vuodesta toiseen joukkueeseen viimeisenä. Ihmettelen, jos se oikeasti jää opettajilta huomaamatta. Suuri ongelma on toki kiusaaminen sosiaalisessa mediassa tai puhelimitse, sillä sitä ei välttämättä kukaan huomaa. Kiusattujen vanhempien tarvitsee olla todella aktiivisia ja taistella lapsensa etujen puolesta, jotta koulussa puututaan asiaan tarvittavalla vakavuudella. Koululaitoksella ei ole käytettävissä tarpeeksi keinoja tai resursseja tehokkaaseen kiusaamiseen puuttumiseen. Vaikka monessa koulussa toimitaan asianmukaisesti, parannettavaa on. Anteeksipyytäminen ja sopiminen rehtorin kansliassa ei riitä. Opettajat eivät välttämättä ymmärrä, että kiusatulle pienikin kommentti voi tuntua todella pahalta, kun kommentointi on jatkuvaa. Opettajien kannattaisikin aina puuttua pieniinkin kommentteihin, sillä ei kommenttien tarvitse kuulua kenenkään lapsuuteen tai koulunkäyntiin. Kouluterveydenhoitajat varmasti pyrkivät puuttumaan kiusaamiseen, mikäli se tulee ilmi. Kaikki lapset eivät kuitenkaan myönnä tulevansa kiusatuksi. Syynä voi olla pelko siitä, että ”kantelu” johtaa vain pahempaan kiusaamiseen. Kiusattu voi myös kokea alemmuudentuntoa ja syyllisyyttä, ja kokea ansaitsevansa kiusaamisen. Kiusaaminen voi olla niin osa arkea, ettei kiusattu tunne koulunkäyntiä ilman sitä. Harmillista on, mikäli kiusattu kokee, ettei kukaan auta tai usko heitä. |
1 kommentti . Avainsanat: koulukiusaaminen, kuntavaalit, vantaa, koulurauha |
Kokoomuksen barbinukke tässä terve!Maanantai 27.2.2017 klo 21.49 - Piia Kurki Koska kuntavaalit alkavat pikkuhiljaa lähestyä, minä monen muun ehdokkaan tapaan olen ottanut Facebookissa käyttöön kohdennetun mainostamisen, eli jotkut julkaisuistani näkyvät tietyllä alueella asuville äänestysikäisille ihmisille. Tänään muutaman tunnin saldona oli seuraavat kommentit:
(Pahoittelut kirjoitusvirheistä, niistä kunnia kommenttien tekijöille.) Kenties nämä ihmiset eivät arvostellessaan ja diagnooseja tehdessään tienneet, että olen koulutukseltani lähihoitaja, sairaanhoitaja ja terveydenhoitaja. Tehnyt hoitoalalla töitä yli kymmenen vuotta auttaen sairaita lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia. Lisäksi olen tehnyt pitkään vapaaehtoistyötä. Viimeiset vuodet olen ollut esimies- ja johtotehtävissä, mutta silti työskennellyt mm. mielenterveyskuntoutujien ja vammaisten kanssa. Tänään kannoin tuntemattoman ikääntyneen rouvan ostokset kotiin, kun rouvalla alkoi jo askel vähän painaa. Mutta toki on paljon järkevämpää muodostaa minusta mielipide vaikkapa sukupuoleni, hiustenvärini, ikäni, ulkonäköni tai puoluetaustani takia. No Kokoomuksen barbinukke tässä terve! Olen nainen, minulla on vaaleat hiukset, siniset silmät ja kymmenen varvasta ja sormea. Kuulun Kokoomukseen ja olen Kokoomuksen kuntavaaliehdokas. Ja en sitä häpeile :) Että tervetuloa äänestämään, voitte äänestää vaikkapa minua! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, Vantaa, Kokoomus |
Ensihoito kannattaa kilpailuttaaMaanantai 13.2.2017 klo 21.00 - Piia Kurki Helsingin Sanomissa oli 30.1.2017 Hyvinvointialan liiton edunvalvontajohtajan kirjoitus siitä, että ensihoito kannattaa kilpailuttaa. Olen vahvasti samaa mieltä. Suomessa on paljon ensihoitoalan yrityksiä, joiden toiminnan tulee jatkossakin olla mahdollista. Julkinen monopoli ei ole kenenkään etu, ja terve kilpailu tuo markkinoille pakostakin lisää laatua. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ensihoito, sote-uudistus, kuntavaalit |
Mihin neuvoloita tarvitaan?Torstai 1.9.2016 - Piia Kurki MIHIN NEUVOLOITA TARVITAAN? Tapasin viime viikolla kahta ystävääni. Heistä molemmat ovat koulutukseltaan terveydenhoitajia, kuten minäkin. Toisella on pieni lapsi ja toinen on raskaana. Oletettavasti sekä koulutuksemme että elämäntilanteiden takia puhumme tavatessamme myös lapsista ja niiden hoidosta, tällä kertaa puheeksi tuli myös neuvolat. Maan hyvinvointia mitataan usein lapsikuolleisuudella, joka on Suomessa äärimmäisen pientä. Olemme kehittäneet neuvolajärjestelmämme hyvin. Neuvoloissa annetaan vanhemmille paljon hyödyllistä tietoa raskaudesta ja lapsen kasvun kannalta oleellisista asioista. Lisäksi raskauden sujumista seurataan, vanhempien hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä kysellään erilaisin lomakkein, lapsen kasvua mitataan ja hänen kehitystään arvioidaan neurologisin testein. Kaikki on erittäin tarkasti määriteltyä ja prosessi on hiottu huippuunsa. Nykyisin neuvolasta saatavaa raskauteen liittyvää tietoutta on kuitenkin saatavilla helposti myös kotoa käsin internetin välityksellä. Älypuhelimiinkin sovelluksia on kehitetty runsaasti, esimerkkinä mainittakoon vastikään KasvuOpenissa kasvupotentiaalisen yrityksen palkinnon saaneen Applicado Oy:n kehittämä Layette App. Moni raskaana oleva nainen tai äiti/isä tietää jo oman perehtyneisyytensä vuoksi, mitä saa syödä raskauden aikana ja milloin lapselle aloitetaan kiinteät ruuat. Varhaislapsuuden kokemuksia pidetään loppuelämän tasapainoisen kasvun kannalta erittäin oleellisina. Onnistunut varhainen vuorovaikutus ja kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välillä on todennäköisesti merkittävämpää ihmisen elämän kannalta kuin se, syökö hän viiden kuukauden iässä puuroa tai velliä (lapsen terveellistä ruokavaliota yhtään väheksymättä). Uskonkin, että tarvitsemme Suomeen uudenlaista ajattelua, jolla voimme luoda käsitteen Neuvola 2.0. Mitattavat asiat, neurologiset testit ja elämäntapaohjaus ovat edelleen tärkeitä asioita, mutta toivoisin meidän keskittyvän aiempaa huomattavasti enemmän myös vanhemmuuden tukemiseen. Kotona täytettävät lomakkeet jaksamisesta tai neuvolakäynnillä tehdyt pinnalliset kysymykset muun toiminnan ohessa eivät riitä. Moni vanhempi jännittää neuvolaa ja neuvolassa myös pyritään ”tsemppaamaan”, sillä pelätään epäonnistuneen vanhemman leimaa. Lähes jokainen vanhempi on varmasti jossain vaiheessa tuntenut vanhemmuuteen liittyen negatiivisia tunteita. Niitä ei tule hävetä. Neuvolan tulisi kuitenkin ennen kaikkea olla se paikka, jossa vanhemmuuteen liittyvistä haasteista voitaisiin puhua täysin avoimesti. Tämä vaatii sitä, että neuvolakäynneillä on enemmän aikaa keskustelulle. Sitä voidaan järjestää esimerkiksi ottamalla neuvolatyön tueksi mobiilisovellus, josta löytyvät raskauteen ja lapsen kasvuun liittyvät perusasiat, jottei niiden läpikäymiseen tarvitse käyttää kaikkea aikaa – moni on jo lukenut paljon etukäteen. Haastavien asioiden puheeksi ottaminen on ammattilaisellekin vaikeaa, sillä aina ei tiedä, mitä sanoa, kun vanhempi kertookin omista haasteistaan vanhemmuuden suhteen. Siksi neuvolan terveydenhoitajien mielenterveystyön osaamista tulisi tukea: miten otetaan vaikeat asiat puheeksi ja miten vanhempaa tuetaan. Toki tästä asiasta puhutaan paljon jo nyt, mutta avoin keskustelu vaatii sekä aikaa että luottamusta, joten jotain tarvitsee myös muuttaa. ----- Ehdotukseni neuvolajärjestelmän parantamiseksi: 1. Otetaan neuvolatyön tueksi käyttöön mobiilisovellus, josta on saatavilla perustiedot. Tähän voidaan käyttää jo olemassa olevia sovelluksia, uusia ei tarvitse kehittää. Näin vapautettaisiin aikaa vanhemmuuden tukemiseen ja yksilölliseen perhetilanteen huomioimiseen. Tulevaisuudessa sovellusten kautta voisi lähettää suoraan neuvolaan tiedot mm. verenpaine- ja verensokerimittauksista, jolloin tieto mahdollisista ongelmista saavuttaisi terveydenhoitajan heti. 2. Neuvoloissa olisi käytössä ”päivystävä terveydenhoitaja”, joka vastaisi lasten sairaustapauksissa lasten tutkimisesta ja mahdollisesta sairauslomatodistuksen kirjoittamisesta vanhemmille. Tällä hetkellä oma terveydenhoitaja sujauttaa sairauslomalapun oven raosta edes lasta tapaamatta. Päivystävä terveydenhoitaja voisi myös järjestää akuutteja kotikäyntejä esimerkiksi niissä tilanteissa, kun tuoreella äidillä on ongelmia imetyksen kanssa. Imetysongelmat vaativat huomiota heti, ja tuki on lapsiperheelle tärkeää sekä henkisesti että fyysisesti. 3. Otetaan käyttöön myös iltavastaanottoja, eli neuvolat voisivat olla auki esimerkiksi klo 18 saakka. Näin vanhempien ei tarvitsisi neuvolan takia keskeyttää työpäiväänsä, ja myös isät voisivat osallistua neuvolakäynneille vielä nykyistä enemmän. 4. Parannetaan perhevalmennusryhmiä uudistamalla niiden konsepti ja tekemällä niistä vielä aiempaa vuorovaikutteisempia ja keskustelevampia. Tavoitteena olisi aidosti auttaa vanhempia valmistautumaan tulevaan perhe-elämään. Tämä on valmennusten tavoitteena jo tälläkin hetkellä, mutta moni vanhempi kokee valmennukset turhana ja odotetaan ainoastaan synnytykseen liittyvää valmennusta (joka on myös ryhmistä suosituin). ----- Olen kovin tyytyväinen Suomen neuvolajärjestelmään, mutta uskon, että kehitettävää on. Neuvola 2.0 on tavoite, johon pääsemme määrätietoisella työllä. Tarkoituksena on ennaltaehkäistä vanhemmuuteen liittyviä haasteita ja tulevia mielenterveyden ongelmia. En halua syyttää nykyistä järjestelmää tai työntekijöitä, vaan uskon, että panostamalla entistä enemmän vanhemmuuteen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa teemme sekä kansanterveydellisesti että -taloudellisesti järkevästi. Piia Kurki |
Työ tekijäänsä kiittää?Torstai 16.6.2016 - Piia Kurki Tampereen kaupungin sote-sektorin tuotantoalueet jakoivat 7. kesäkuuta ansiomitaleja kiitokseksi niille työntekijöille, joilla on takanaan useampi vuosikymmen kaupungin palveluksessa. Mitaleilla muistettiin 20, 30 ja 40 vuotta kaupungin palveluksessa olleita, ja niitä jaettiin kolmella tuotantoalueella yhteensä 157. Olin itse toista kertaa mukana ansiomitaleiden jakamisessa avopalvelujen johtokunnan varapuheenjohtajan ominaisuudessa. Ojentaessani avopalvelujen työntekijöille mitaleita, onnittelin heitä ja kiitin hyvästä työstä. Ansiomitaleiden jakamisen jälkeen usea kaupungin työntekijä tuli juttelemaan kanssani. Heillä jokaisella oli minulle sama viesti: kiitos, kun kiitit tehdystä työstä. Eräs palkittu sanoi olleensa kaupungilla töissä 30 vuotta, eikä muista, että hänelle olisi koskaan sanottu nuo sanat. Olin tästä hyvin hämilläni. Mielestäni työntekijöiden kiittämisen tulisi olla osa esimiehen perustehtävää työssä kuin työssä. Jokainen onnistuminen, jokainen potilaan hyvän hoidon kokemus, jokainen ajallaan tehty asiakaskäynti - jokaisesta on kuitenkin kiittäminen työntekijää. Välillä työssä tulee myös tilanteita, joissa työntekijä saa huonoa palautetta. Sitä voivat antaa sote-alalla asiakkaat, omaiset - ja toki joskus myös kollegat tai esimiehet. Palautteesta otetaan opiksi ja tarpeen mukaan kehitetään toimintaa. Negatiivista palautetta tulee kuitenkin turhan herkästi - hyvä palaute ja kiitokset monesti unohtuvat. Työntekijät ovat avainasemassa, kun viemme läpi suuria muutoksia. Niitä on Tampereellakin vuosikymmenten sisään mahtunut. Seuraavaksi puretaan tilaaja-tuottaja-malli, ja tuleva sote-uudistus tuo mukanaan paljon uutta. Motivoitunut henkilöstö on kehityksen moottori. Sote-alaa aletaan arvostamaan, kun asiakkaat, työntekijät ja esimiehet arvostavat tehtyä työtä. Tampereen kaupunki on halunnut henkilöstöstrategiassaan kiinnittää huomiota työntekijöiden kuulemiseen ja osallistamiseen päätöksenteossa. Lisäksi on haluttu kehittää johtamista. Toivoisinkin, että jokainen esimiestyötä tekevä miettii, milloin on viimeksi kiittänyt alaisiaan, ja tekee kiittämisestä jatkossa säännöllisen osan omia työtehtäviään. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työ, esimiestyö, tampere |
Päivystyssairaaloiden määrän pienentäminen huolestuttaaPerjantai 20.5.2016 - Piia Kurki Luonnos päivystyssairaaloista on julkaistu. Listauksessa mainitaan 12 sairaalassa olevan laaja päivystys, johon sisältyy mm. naistentaudit sekä synnytykset. Kahdeksassa sairaalassa on lisäksi suppea päivystys, joka sisältää "tavallisimmin tarvittavien erikoisalojen päivystyksen ja sosiaalipäivystyksen sekä tarpeen mukaisen suun terveydenhuollon päivystyksen". Mikäli tulkitsen oikein, laki tällaisenaan tarkoittaisi sitä, että nykyisten 29 (?) synnytyssairaalan sijaan meillä olisi jatkossa 12 synnytyssairaalaa? Vai 12+8 = 20? Joka tapauksessa määrä vähenee radikaalisti. Pyrin aina parhaani mukaan päätöksenteossa objektiivisuuteen, eli en halua tehdä alue- tai eturyhmäpolitiikkaa tai vetää päätöksiä kotiinpäin. Terveydenhuoltoalan ammattilaisena (sairaan-/terveydenhoitajana) olen kuitenkin sitä mieltä, että synnytyksissä on paljon sellaisia erityispiirteitä, jotka tulisi huomioida päätöksenteossa. Kuten kaikki tiedämme, synnytyksen ajankohtaa on mahdotonta tietää etukäteen, ja usein synnytys tapahtuu kiireellä. Tälläkin hetkellä esimerkiksi Lapissa joudutaan lähtemään synnytyssairaalaan osastolle jo paria viikkoa ennen laskettua aikaa odottelemaan synnytystä (koska välimatkat ovat pitkiä). En soisi sitä, että tätä käytäntöä tulee laajentaa muuallekin. Ymmärrän sen, että sote-ratkaisuissa tulee tehdä päätöksiä ja kipeitäkin leikkauksia. Usein kannatan myös isompia ja siten tehokkaampia yksiköitä. Isossa yksikössä on se hyvä puoli, että poikkeustilanteessa lapselle/äidille tarvittava hoito on lähellä. Pienissä yksiköissä kohtaaminen on kiireettömämpää, ja koti perheineen sijaitsee lähempänä. Huono synnyttämiskokemus ei ole kovin hyvä alku niin kovin tärkeälle äidin ja lapsen (+isän) yhteiselle taipaleelle. Ja tosiaan, kun on kiire ja sairaala on kaukana, kuinka moni isä lähtee kaahailemaan ylinopeutta synnyttävä äiti takapenkillä? Keskitetään terveyspalveluita, joilla ei ole kiire. Kiireettömään hoitoon tarkoitettuja terveysasemia ei tarvi olla joka nurkalla. Vaikkapa diabeteksen vuosikontrolleja voivat tehdä terveydenhoitajat lääkärien sijaan. Psykiatrisessa avohoidossa tapahtuneet keskittämiset ovat lisänneet henkilöstön saatavuutta ja parantaneet hoidon laatua. Hammaslääkäriinkin pääsee vähän kauemmas. Jne. Mutta jos panostettaisiin tähän synnyttämiseen. |
Kiitokset luottamuksestanne!Maanantai 29.10.2012 - Piia Kurki Äänisaaliini Tampereella oli 179 ääntä - jäin yhdeksän äänen päähän varavaltuustopaikasta. Täytyy kuitenkin olla erittäin tyytyväinen! Näissä vaaleissa äänet olivat tiukassa. Ensimmäistä kertaa ehdolla olleena, ei-paljasjalkaisena tamperelaisena, joka hoiti kampanjansa yksin, vaalitulos on hyvä. Laskin äänieni hinnaksi reilut 2€/ääni. Kiitokset kaikille äänensä minulle antaneille. Lupaan mahdollisessa johtokunta-työskentelyssä pyrkiä olemaan luottamuksenne arvoinen. Neljän vuoden päästä uudestaan paremmalla tietämyksellä, kokemuksella ja onnistumisella! Kiitos kaikille! |
Suomi-uudistuksen loppukiriLauantai 27.10.2012 klo 17.55 - Piia Kurki Tänään viimeinen päivä kampanjaa ja huomenna virallinen vaalipäivä! Käykäähän äänestämässä Tampereella numeroa 46 :) Tarjoan kokemusta ja tietämystä erityisesti terveysalan asioista. Ajatuksistani lisätietoja löydät nettisivuiltani tai facebookin vaaliprofiilistani. Tänään kuitenkin viimeinen puristus. Kokoomusnuoret järjestävät Tampereen keskustorilla oman pienen kokoontumisen, missä mm. tarjoillaan mustaamakkaraa. Nuoret ehdokkaat tavattavissa: toivomme aktiivista keskustelua paikallispolitiikasta ja erityisesti tietenkin nuorten asemasta! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, kokoomus, kunnallisvaaliehdokas |
TAMK:n vaalitori - teemojaMaanantai 22.10.2012 - Piia Kurki Huomenna tiistaina 23.10 osallistun Tampereen Ammattikorkeakoulun vaalitoriin Kuntokatu 3:n toimipisteessä.
Teemoina minulla itselleni tärkeät:
- Terveys ja hyvinvointi - terveyspalvelujen kokonaisvaltaisuus sekä hyvä ja tehokas hoito ilman, että asiakas joutuu pomppimaan luukulta luukulle. Terveyden edistäminen ja sairauden ehkäisy tulee yhteiskunnalle huomattavasti halvemmaksi, kuin sairaiden hoitaminen!
- Työntekoon tukeminen ja työkyvyn ylläpitäminen - yrittäjyyden tukeminen, uusien työpaikkojen synnyttäminen, nuorten työllistäminen ja se, että ihmiset säilyisivät työ- ja toimintakykyisinä mahdollisimman pitkään.
- Laadukas ja arvokas vanhushoito. Kotihoitoa ja laitoshoitoa ei pidä asetella vastakkain. Kotihoitoon tulee panostaa, jotta kotona asuminen mahdollistuisi, tämä vähentäisi myös laitoshoidon painetta.
- Pyöräilytiet kuntoon ja julkinen liikenne toimivaksi.
- HOIDETAAN ASIAT JA IHMISET, ei vain hoivata tai hyysätä! :)
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, kokoomus, kunnallisvaaliehdokas |
Nuorten tukeminen on sijoitus tulevaisuuteenSunnuntai 14.10.2012 klo 8.52 - Piia Kurki Kirjoitukseni nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä julkaistiin tänään Aamulehden Lukijalta-palstalla. Tässä kirjoitus: Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ei ole vain huono-osaisten lasten tukemista, vaan siitä on hyötyä kaikille. Lastenneuvola maksaa lasta kohden noin 220€/v, kouluterveydenhuolto 125€/v, kun taas psykiatrinen hoito maksaa 9000-15000€ kuussa ja työmarkkinoilta syrjäytyminen yhteensä miljoonan. Panostetaanko mieluummin terveyteen, kuin maksetaan sairaudesta? Lapsen kannalta koko perheen hyvinvointi on tärkeää ja siihen tulee panostaa jo neuvolassa. Olisi tärkeää huomata ja hoitaa myös perheessä mahdollisesti vallitseva kriisi. Kaikki eivät halua lähteä psykologin juttusille, mutta monen vanhemmuutta voisi tukea neuvolasta käsin, mikäli resurssit riittäisivät. Tämän toteutumiseksi tarvittaisiin lisää terveydenhoitajia. Vanhemmuusryhmiä tulisi perustaa, ei lakkauttaa. Kouluissa tulisi panostaa kouluterveydenhuoltoon ja oppilashuoltoryhmiin, luokkakokoja pitäisi pienentää ja kouluavustajia lisätä. Opettajilla tulee olla mahdollisuus ja keinoja puuttua enemmän, koska koululle kuitenkin langetetaan huomattava kasvatuksellinen rooli. Koululaisille voisi opettaa elämänhallinnan ja tunteiden säätelyn taitoa: tällä pyrittäisiin ehkäisemään mielenterveysongelmia, joita on nuorilla paljon ja joita voi tulla kaikille sosiaalisesta asemasta huolimatta. Moniammatillisen yhteistyön tulisi olla sujuvaa ja salassapitovelvollisuuden ei tulisi estää sujuvaa tiedon kulkua ja lapsen/nuoren edun ajamista, jokainen ammattilainen on kuitenkin vaitiolovelvollinen omasta työstään. Nuorisokeskuksissa tehdään hienoa työtä, joka ei näy aina kirjoissa ja kansissa. Päihteettömyyden ja vapaan ”hengailun” lisäksi läsnä on myös turvallinen aikuinen, jota nuori ei aina kotoa saa. Nuorten osallistuminen toimintaan ja erilaisiin projekteihin on jo nyt vahvaa, mutta sitä voisi entisestään lisätä. Nuoret saisivat mukavaa tekemistä, onnistumisen tunteita ja oppeja tulevaa työelämää varten. Lapsuus ja nuoruus määrittävät paljolti koko loppuelämän sujumista. Niitä tukemalla sijoitetaan tulevaisuuteen. Piia Kurki Tampere (Kok.)
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, kunnallisvaaliehdokas, nuoret, syrjäytyminen, ehkäisy |
Ylen vaalitentti - Jyrki KatainenPerjantai 12.10.2012 - Piia Kurki Jyrki Katainen oli eilen Ylen vaalitentissä. Tässä Jyrkin esittämiä ajatuksia, joista olen ehdottomasti samaa mieltä!
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, kokoomus, kunnallisvaaliehdokas, tampere, vaalitentti, jyrki, katainen |
Kunnallisista palveluista vaalipaneelissaTorstai 4.10.2012 - Piia Kurki Osallistuin eilen sosiaalialan vaalipaneeliin, joka järjestettiin Pyynikin ammattikoululla. Erityisesti mieleeni jäi ajatus siitä, että mitä ne muut ehdokkaat ja puolueet oikein ajattelevat? Onhan se kaunis ajatus, että "Annetaan kaikille kauheesti rahaa ja ei leikata yhtään mistään". Tämä on kuitenkin täysin epärealistista populismia. Vasemmiston edustajat olivat sitä mieltä, että veronkorotus on ainoa tapa hoitaa asiat kuntoon, leikkauksia ei silloin tarvitsisi edes tehdä. Ehdotettiin myös sitä, että kunnallisverosta tulisi progressiivinen. Jos sinä tienaisit miljoonan vuodessa, niin harmittaisiko sinua, että 600'000 siitä menee muiden ihmisten elämän rahoittamiseen ja vaihtaisitko kenties kuntaa, jos kunnallisvero olisi naapurissa itsellesi edullisempi? Todennäköisesti. Ei me voida ajatella niin, että yksittäisten rikkaiden ihmisten tulee rahoittaa täysin köyhien ihmisten elämä. Kyllä nekin tekee töitä niiden rahojen eteen ja on ne ansainnut. En kannata sosiaali- ja terveysalan leikkauksia, mutta ne leikkaukset ovat välttämättömiä sille, että kaupungin talous pysyy kohdallaan. Tärkeintä on se, mihin ne leikkaukset kohdistuu. Panostetaan ennaltaehkäisyyn ja tehokkaaseen, kokonaisvaltaiseen hoitoon ja muokataan hoitoketjut siten, etteivät asiakkaat joudu pomppimaan paikasta toiseen vaivojensa kanssa. Sosiaalialan toimista tulee tehdä mahdollisimman tehokkaita, jotta me ei HOLHOTA, vaan HOIDETAAN. Otetaan nuoria entistä enemmän mukaan toimintaan, jotta heillä on tärkeää ja arvokasta tekemistä ja jotta työelämäkin tulee tutummaksi. Arvostetaan työtä ja terveyttä, sillä niissä on meidän tulevaisuus. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, tampere, kunnalliset, palvelut, vaalipaneeli, kunnallisvaaliehdokas |
Kokoomuksen Tulevaisuus-risteilySunnuntai 30.9.2012 - Piia Kurki Kokoomuksen Tulevaisuus-risteily koettu. Tsemppi on korkea ja mieli kirkas kampanjan ja kaupungin tulevaisuuden suhteen. Erityisesti itsellä on herännyt paljon ajatuksia siitä, miten hyvä palvelutaso tullaan jatkossakin säilyttämään. Raha on tiukassa, joten vaikka mieli tekisi, sitä ei kaikille voida antaa. Kohua herättäneeseen sairausloma-asiaan otan kantaa kokemuksieni pohjalta. On paljon sairausloman hakijoita, jotka eivät oikeasti sairauslomaa tarvitse. Vuotava nenä ei välttämättä tee työkyvyttömäksi. Krapulaan sairauslomaa hakevat tarvitsevat ehkä hoitoa päihdeongelmaansa, eivät ongelman piilottelua vatsataudin tmv tekosyyn alle. Puolustan Kokoomuksen kantaa tässä asiassa, mutta ehdotan, että karenssi tulee käyttöön vasta sitten, jos sairauspäiviä on esimerkiksi vuodessa yli seitsemän ja kaikki ovat lyhytaikaisia flunssia tms. Monilla ihmisillä on korkea työmoraali ja jos he kerran kymmenessä vuodessa sairastuvat, ei heitä pidä rangaista. Silti on todettu, että yli 100'000 suomalaista huijaa vuosittain sairauslomaa! Tällä hetkellä sairaanhoitajan vastaanotto terveysasemilla on maksuton myös niille, jotka hakevat säännöllisesti 1-3 päivää sairauslomaa ilman sellaista sairautta, joka voidaan kliinisesti todeta. Ehdotan, että sairaanhoitajankin akuuttivastaanotosta menisi pieni maksu, jotta vastaanottoa käytetään aitoon tarpeeseen. Palvelun tuottakoon se, joka tekee sen edullisimmin laadun kärsimättä. Minä ainakin haluaisin olla hoitoalan töissä myös yksityisellä palveluntuottajalla, sillä jotain he tekevät oikein - he tekevät voittoa. Silti asiakkaat tykkäävät heidän palveluistaan enemmän, kuin kalliimmaksi tulevista kunnallisista. Miksi? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kokoomus, kunnallisvaalit, tampere, kunnallisvaaliehdokas |
LastensuojelustaMaanantai 3.9.2012 - Piia Kurki Lastensuojelusta: Turvallinen lapsuus on jokaisen lapsen perusoikeus ja sen tulisi toteutua. 8-vuotiaan lapsen raju, kuolemaan johtanut, pahoinpitely on nostanut jälleen keskusteluun lastensuojeluasiat. Lastensuojelun toimia kyseenalaistettiin. Kyseenalaistan toki itsekin, mutta mielessä täytyy pitää se, että julkisuuteen annettavat tiedot eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Lastensuojeluun tulisi kohdentaa lisää resursseja ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä tulisi tehostaa.Salassapitoasiat eivät toki koske lastensuojeluilmoituksia, mutta esimerkiksi joillain alan työntekijöillä on edelleen epäselvyys siitä, milloin nk. lastensuojeluilmoitus tulisi tehdä. Jos joudut miettimään asiaa, tee ilmoitus! Vielä enemmän pitäisi panostaa perheiden hyvinvointiin ja ongelmien ennaltaehkäisyyn: neuvolaresursseja pitäisi parantaa ja moniammatillisten tiimien määrää lisätä. Tukitoimia erityistä tukea tarvitseville perheille pitäisi saada ilman pitkiä jonoja. Ala tarvitsee uusia, innovatiivisia ja ammattitaitoisia yrittäjiä, jotka tarjoavat esimerkiksi äiti-lapsi-ryhmiä. Opettajilla tulisi olla aikaa ja keinoja puuttua asioihin. Huostaanotot ovat kallis keino, mutta välillä ainoa mahdollinen. Nykymallin mukaan koti on lapselle paras paikka. Minä kyseenalaistan tämän väitteen joissakin tapauksissa. Huostaanotto tai sijoittaminen eivät ole aina mitään rangaistuksia lapselle, päinvastoin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, kunnallisvaaliehdokas, lastensuojelu, tampere |