Kirjoituksia

Lapsiperheet ansaitsevat lisää tukea

Lauantai 3.2.2018 - Piia Kurki

jenn-evelyn-ann-112980-unsplash.jpg

Viikonvaihteen Vantaan Sanomat julkaisi 3.2.2018 mielipidekirjoituksemme lapsiperheiden tukitarpeesta:

Lapsiperheet ansaitsevat lisää tukea

Talouden positiivisesta käänteestä ja työttömyyden laskusta huolimatta vantaalaisista perheistä kantautuu ikäviä uutisia. Lastensuojelun tarve ja kiireelliset huostaanotot ovat lisääntyneet sekä toimeentulotukea saavien määrä kasvaa. Perheiden vaikeudet heijastuvat lapsiin, joiden oireilu kuormittaa myös päiväkotien ja koulujen henkilöstöä. Perheiden ongelmiin ei kyetä tarttumaan riittävän ajoissa, tai saatu apu ei riitä.

Tilanteen korjaamiseksi on tehty paljon, mutta monet toimenpiteet ovat painottuneet tulipalojen sammuttamiseen, eivätkä niiden ehkäisyyn. Sammutuskalustoa lisäämällä ei vähennetä paloja. Vaikuttavampaa olisi panostaa enemmän ennaltaehkäiseviin palveluihin.

Ennaltaehkäisystä ei puhuta tarpeeksi, vaikka sillä välillä kyllä perustellaan asioita, kuten esimerkiksi kokopäiväisen varhaiskasvatusoikeuden palautusta. Tutkimusten valossa kokopäiväisyys ei kuitenkaan yleensä tuota lisähyötyä lapselle, vaan keskeisintä olisi panostaa varhaiskasvatuksen laatuun, esimerkiksi erityistyöntekijöiden resursseihin, ja korkeaan osallistumisasteeseen. Kokoomus ajaakin maksutonta osa-aikaista varhaiskasvatusta yli kolmevuotiaille.

Vantaalla pitäisi kiihkottomasti tunnistaa ne toimenpiteet, jotka olisivat perheiden hyvinvoinnin kannalta vaikuttavimpia ja kohdistuisivat tehokkaasti haavoittuvaisessa asemassa oleviin lapsiin. Näihin palveluihin on resursoitava.

Uskomme, että tilanne helpottuisi, mikäli panostettaisiin pitkäjänteisesti enemmän esimerkiksi koulujen erityistyöntekijöihin, neuvoloiden vanhempainvalmennuksiin sekä kotipalveluun ja perhetyöntekijöihin. Näin tarjottaisiin lisää mahdollisuuksia varhaiseen ja matalan kynnyksen tukeen päiväkoti- ja kouluikäisten perheille.

Hyvinvoinnin lisäksi esimerkiksi neuvolan perhetyöntekijöiden palkkaaminen voi tuoda jopa viisinkertaiset säästöt jo parissa vuodessa. Yksikään budjettikirjan euro ei ole niin pyhä, etteikö sen uudelleenkohdentamista lasten ja nuorten palveluihin voitaisi edes harkita.

Viime kädessä kysymys on valinnoista.

Sami Kanerva
Vantaan Opetuslautakunnan puheenjohtaja
Kokoomus

Piia Kurki
Vantaan Sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja
Kokoomus

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lapset, nuoret, lapsiperheet, lastensuojelu, vantaa

Nuorten tukeminen on sijoitus tulevaisuuteen

Sunnuntai 14.10.2012 klo 8.52 - Piia Kurki

Kirjoitukseni nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä julkaistiin tänään Aamulehden Lukijalta-palstalla. Tässä kirjoitus:

Nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ei ole vain huono-osaisten lasten tukemista, vaan siitä on hyötyä kaikille. Lastenneuvola maksaa lasta kohden noin 220€/v, kouluterveydenhuolto 125€/v, kun taas psykiatrinen hoito maksaa 9000-15000€ kuussa ja työmarkkinoilta syrjäytyminen yhteensä miljoonan. Panostetaanko mieluummin terveyteen, kuin maksetaan sairaudesta?

Lapsen kannalta koko perheen hyvinvointi on tärkeää ja siihen tulee panostaa jo neuvolassa. Olisi tärkeää huomata ja hoitaa myös perheessä mahdollisesti vallitseva kriisi. Kaikki eivät halua lähteä psykologin juttusille, mutta monen vanhemmuutta voisi tukea neuvolasta käsin, mikäli resurssit riittäisivät. Tämän toteutumiseksi tarvittaisiin lisää terveydenhoitajia. Vanhemmuusryhmiä tulisi perustaa, ei lakkauttaa.

Kouluissa tulisi panostaa kouluterveydenhuoltoon ja oppilashuoltoryhmiin, luokkakokoja pitäisi pienentää ja kouluavustajia lisätä. Opettajilla tulee olla mahdollisuus ja keinoja puuttua enemmän, koska koululle kuitenkin langetetaan huomattava kasvatuksellinen rooli. Koululaisille voisi opettaa elämänhallinnan ja tunteiden säätelyn taitoa: tällä pyrittäisiin ehkäisemään mielenterveysongelmia, joita on nuorilla paljon ja joita voi tulla kaikille sosiaalisesta asemasta huolimatta. Moniammatillisen yhteistyön tulisi olla sujuvaa ja salassapitovelvollisuuden ei tulisi estää sujuvaa tiedon kulkua ja lapsen/nuoren edun ajamista, jokainen ammattilainen on kuitenkin vaitiolovelvollinen omasta työstään.

Nuorisokeskuksissa tehdään hienoa työtä, joka ei näy aina kirjoissa ja kansissa. Päihteettömyyden ja vapaan ”hengailun” lisäksi läsnä on myös turvallinen aikuinen, jota nuori ei aina kotoa saa. Nuorten osallistuminen toimintaan ja erilaisiin projekteihin on jo nyt vahvaa, mutta sitä voisi entisestään lisätä. Nuoret saisivat mukavaa tekemistä, onnistumisen tunteita ja oppeja tulevaa työelämää varten.

Lapsuus ja nuoruus määrittävät paljolti koko loppuelämän sujumista. Niitä tukemalla sijoitetaan tulevaisuuteen.

Piia Kurki

Tampere (Kok.)

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, kunnallisvaaliehdokas, nuoret, syrjäytyminen, ehkäisy