Kunta- ja aluepäättäjä Porvoossa sekä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella

Olen Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu ja Kehittäminen ja yhteistyö -lautakunnan jäsen sekä Porvoon kaupungin varavaltuutettu ja elinvoimalautakunnan jäsen. Olen toiminut erilaisissa tehtävissä kunta- ja aluepolitiikassa vuodesta 2012 lähtien.

Minulla on yli 15 vuoden työkokemus sosiaali- ja terveydenhuollosta, ensin hoitotyöstä ja sitten yli 10 vuoden ajan johtavista tehtävistä eri organisaatioissa. Tällä hetkellä työskentelen Suomen Uusyrityskeskusten toimitusjohtajana, eli edistän työssäni yrittäjyyttä. Olen itsekin sivutoiminen yrittäjä.

Koulutukseltani olen sairaanhoitaja, terveydenhoitaja YAMK, terveystieteiden maisteri sekä tuotantotalouden ja yrittäjyyden diplomi-insinööri.

Viimeisimmät blogikirjoitukset

Kaupunkia kehitetään kaupunki edellä - mutta onko se oikein?

Perjantai 24.1.2025 klo 9.56 - Piia Malmberg

Näin tuotantotalouden diplomi-insinöörinä päätöksenteko on olevinaan helppia. Päätökset perustuvat analytiikkaan, dataan ja selkeisiin tavoitteisiin, jotka ottavat huomioon resurssien rajallisuuden ja vaihtoehtoiskustannukset.

Tuotantotalouden menetelmät, kuten ennustemallit ja kustannushyötyanalyysi tarjoavat erinomaisia työkaluja päätöksentekoon: niiden avulla vaihtoehtoja voidaan tarkastella objektiivisesti ja valinnat voidaan perustella läpinäkyvästi. Kaupungin niukat resurssit tulee kohdistaa oikein, eli priorisoida niin, että ne tuottavat mahdollisimman suuren hyödyn kuntalaisille, erityisesti pitkällä aikavälillä.

Kunnan päätöksenteko ei kuitenkaan ole vain resurssien jakamista, vaan myös arvon luomista ja pitkän aikavälin hyvinvoinnin rakentamista. Tässä kohtaa äitinä ja kuntalaisena aivot menevät usein solmuun. Mikä on parasta arvoa ja hyvinvointia kuntalaisille, tasapuolisesti? Jokainen käytetty euro on pois jostain muusta, joten päätösten vaikutuksia on arvioitava tarkkaan.

Perheemme asuu haja-asutusalueella. Lähimpään päiväkotiin ja lasten tulevaan kouluun on matkaa noin kuusi kilometriä. Alueella ei ole juurikaan kunnallisia palveluja, kuten liikuntapaikkoja. Lähimpään leikkipuistoon on matkaa useampi kilometri.

Kun lautakunnissa tehdään päätöksiä siitä, mihin esimerkiksi uusia liikunta- tai ulkoilupaikkoja suunnitellaan, niiden sijoittuminen arvioidaan sen perusteella, kuinka paljon lähistöllä asuu tai tulee asumaan väestöä, tulevan palvelun kohderyhmää.

Hyväksyn nämä perusteet nöyrästi. Ymmärrän rajalliset resurssit ja sen, että väestö kasvaa tietyillä alueilla ja kutistuu toisilla. Ymmärrän, että tehokkainta on suunnata palvelut sinne, missä käyttäjiä on paljon.

Silti en malta olla ajattelematta, että palveluiden suuntaaminen tietylle alueelle on myös valinta, ja tukee sitä, että väestö kasvaa juuri sillä alueella. Kun resurssit suunnataan jonnekin, ovat ne pois toisaalta. Ja siellä, mistä ne ovat pois, maksetaan myös kuntaveroja ja ollaan oikeutettuja samoihin lakisääteisiin palveluihin. Silti käytännössä saadaan paljon vähemmän tai palvelun saaminen vaatii enemmän vaivaa, aikaa – tai rahaa.

Kunnan kehittämisen kannalta kaavoituksella ja maankäytön suunnittelulla on merkittävä rooli. Kaavoitus ohjaa kaupungin kehittymistä tiettyyn suuntaan tai tietyille alueille: se ohjaa kohti kaupungistumista. Kun väestöennusteita katsoo, kehitys on vääjäämätöntä, halusimme tai emme. Silti sen tulisi olla avointa. Kaupungin tulisikin reilusti kertoa, mihin tulevaisuudessa aiotaan panostaa – ja mihin ei.

Haja-asutusalueella asuminen on tietysti myös oma valinta. Mutta niillä asumisellakin on arvonsa. Luonto on lähellä, lapsilla tilaa leikkiä, naapurit ovat tuttuja ja läheisistä välitetään. Eikö sekin ole arvokasta? Tuotantotalouden termein voidaan puhua vaikkapa inhimillisestä pääomasta.

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Uusimaa-lehdessä 23.1.2025.

Kommentoi kirjoitusta.

Hyvinvointialueen päätöksenteko karkaa tällä menolla valtiolle

Tiistai 5.11.2024 klo 11.14 - Piia Malmberg

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue joutuu talousongelmien vuoksi valtion tiukempaan ohjaukseen. Pahimmillaan tämä voi johtaa siihen, että alueen itsehallintoa rajoitetaan.

Hyvinvointialueella on tehty tuottavuusohjelma taloustilanteen kohentamiseksi. Toimenpiteet on jaettu ensisijaisiin A-korin toimenpiteisiin, sekä erillisiin B- ja C-korin toimenpiteisiin, joihin oli tarkoitus turvautua vain tarvittaessa. Ensisijaiset A-korin toimenpiteet ovat pitäneet sisällään muun muassa integraation vahvistamista sekä toiminnan kehittämistä. Nämä toimenpiteet ovat kuitenkin vuoden aikana osoittautuneet täysin riittämättömiksi.

Hyvinvointialueella aletaankin nyt valmistelemaan ns. B- ja C-korien toimenpiteitä. Nämä toimenpiteet voivat pitää sisällään palvelutason heikennyksiä ja palvelujen saatavuuden rajoittamista, eli käytännössä esimerkiksi aukioloaikojen rajaamista, henkilöstön lomautuksia sekä toimipisteiden sulkemista. Palveluverkkosuunnitelma pitää sisällään esityksiä siitä, mitä palveluja tai toimipisteitä ollaan sulkemassa tai supistamassa – myös kuntalaisilla on mahdollisuus kommentoida sitä.

Taloustilanteen vuoksi ollaan tilanteessa, että heikennyksiä on pakko tehdä. Ne eivät tunnu yhdestäkään päättäjästä mukavalta – varsinkaan, jos ne koskevat oman kunnan palveluita. Tällaisessa tilanteessa on suuri riski sille, että päätöksenteko halvaantuu, koska päättäjät pyrkivät pitämään kiinni oman kuntansa palveluista, tai kerätään äänestäjiltä poliittisia irtopisteitä vastustamalla säästötoimenpiteitä. Erityisesti ensi keväänä lähestyvät vaalit saavat aikaan sen, että päättäjillä tekisi mieli miellyttää omaa äänestäjäkuntaansa.

Vaikeat ajat vaativat meiltä päättäjiltä paljon. Meiltä vaaditaan faktoihin perustuvaa päätöksentekoa, ja tällä hetkellä fakta on se, että rahaa ei ole. Kaikille palveluille ja toimipisteille löytyy varmasti myös faktaan ja ainakin tunteeseen perustuvia puolustuspuheenvuoroja, mutta olemme kuitenkin tilanteessa, että on pakko säästää. Joudumme tekemään epämukavia heikennyksiä ja luopumaan asioista, jotka ovat ennen olleet itsestäänselvyyksiä.

Kuitenkin on tärkeää, että myös virkamiehet kantavat vastuunsa ja etsivät rohkeita ja ennakkoluulottomia tapoja päästä säästötavoitteisiin. Virkamiehet kuitenkin valmistelevat säästöt, päättäjät eivät siihen pysty.

Toivon myös kuntalaisilta ymmärrystä sille, että ikäviä päätöksiä on pakko tehdä. Vain siten päättäjillä on tarpeellinen työrauha, jota vaaditaan, että saamme tarvittavat päätökset maaliin alueen erityispiirteet huomioiden. Muutoin olemme tilanteessa, että emme saa itse päättää alueemme asioista, ja voi myös olla, että paine alueen yhdistämiseen jonkun toisen alueen kanssa lisääntyy. Silloin päätöksenteko karkaa vielä kauemmas omista käsistämme.

Julkaistu kolumnina Uusimaa-lehdessä 3.11.2024.

Kommentoi kirjoitusta.

Kuolleena syntynyt ei ole oikea lapsi - vielä

Lauantai 29.6.2024 - Piia Malmberg

Suomessa lapsensa menettäneillä vanhemmilla ei ole oikeutta automaattiseen taloudellisesti tuettuun surulomaan. Tanskassa sellainen (sorgorlov) takaa molemmille lapsensa menettäneille vanhemmille yhteisesti 26 viikon päivärahallisen suruloman.

Lapsen menettäminen aiheuttaa lähes aina jonkin pituisen työkyvyttömyyden. Sairausloman saamiseksi suuren menetyksen kohdannut vanhempi joutuu hakeutumaan traumaattisessa tilanteessa lääkärin vastaanotoille, ja lääkäri joutuu pohtimaan, millä perusteilla sairausloma voidaan myöntää – suru kun ei ole sairaus. Mahdolliset mielenterveydelliset diagnoosit voivat vaikuttaa vanhemman elämään negatiivisesti esimerkiksi estäen vakuutuksen saannin tai haitaten adoptioprosessia.

Uudessa ICD-11-tautiluokituksessa suru tullee paremmin huomioiduksi, mutta mahdolliset muutokset sairauslomakäytäntöihin eivät ratkaise periaatteellista kysymystä, etteikö lapsen kuolemaa tulisi huomioida paremmin sosiaaliturvajärjestelmässämme. Käytännössä surulomasta ei todennäköisesti tulisi nykyjärjestelmään verrattuna merkittäviä lisäkustannuksia.

Kokoomus hyväksyi kesäkuussa puoluekokoukselle tehdyn aloitteen suruloman edistämisestä. Kokoomuksen virallinen kanta on nyt se, että Suomeen tulee laatia omanlainen ja Suomen erityispiirteet huomioiva suruloman malli lapsensa menettäneille vanhemmille.

Puoluekokous hyväksyi myös yksimielisesti kokouksessa tekemäni ponsiesityksen eli lisäyksen, jonka velvoittamana suruloman selvityksen yhteydessä selvitetään myös kuolleena syntyneen lapsen virallinen asema. Tällä hetkellä Suomessa kuolleena syntynyt lapsi ei ole yhteiskunnan mielestä olemassa, vaikka hänet kuuluu haudata. Lasta ei merkitä väestörekisteriin eikä hän saa virallista nimeä.

Tiedän tämän, koska vaikka kolumnini allekirjoituksessa lukee minun olevan kolmen lapsen äiti, virallisesti minulla on vain kaksi lasta. Yhteiskunnan mielestä kuolleena synnyttämäni lapsi ei ole olemassa, vaikka hän on minulle todellinen, oma, rakas lapsi.

Toivon, että yhteiskuntamme menee tässä asiassa eteenpäin ja huomioi paremmin sen, että lapsensa menettäminen on merkittävä kriisi, josta selviytymiseksi meidän tulee kehittää yhteiskunnan käytänteet sellaiseksi, että ne tukevat kriisistä selviytymistä, eivät heikennä sitä. Kokoomuksen päätökset asiaan liittyen ovat toivottavasti ensimmäinen konkreettinen askel oikeaan suuntaan.

Julkaistu kolumnina Uusimaa-lehdessä 29.6.2024.

Kommentoi kirjoitusta.

Lisää kirjoituksia