Kirjoituksia

Miksei koulukiusaamista saada kuriin?

Keskiviikko 8.3.2017 klo 8.47 - Piia Kurki

Julkisuudessa puhutaan säännöllisin väliajoin koulukiusaamisesta. Asiantuntijat ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että koulukiusaaminen voi olla erittäin haitallista kasvavan lapsen kehitykselle. Miten voi olla mahdollista, ettei asiaan ole vieläkään löydetty ratkaisukeinoja?

Kiusaaminen jättää jälkensä lapseen ja nuoreen jopa loppuelämäksi. Pahimmillaan kiusaaminen on traumaattinen kokemus, joka voi johtaa muun muassa masennukseen, itsetuhoisuuteen ja ryhmässä toimimisen vaikeuksiin. Liian usein pitkäkestoinen psykoterapia on ainoa keino selviytyä kiusaamisen traumoista.

Lasten kasvattamisen kuuluisi olla ensisijaisesti vanhempien vastuulla. Vanhemmuuteen kuuluu oikean ja väärän opettaminen lapselle. Lasten kanssa kuuluu kotona säännöllisesti keskustella siitä, että kiusaaminen on väärin. Tämä keskustelu on käytävä säännöllisesti, vaikka oma lapsi kieltäisikin olevansa kiusaaja. Lasten tekemiset tulevat usein vanhemmille yllätyksenä, oman lapsen syyllisyyttä kiusaamiseen on vaikea myöntää. Kannattaa muistaa, että kiusatulle kokemus on vielä pahempi, jos kiusaajien vanhemmat kieltävät kiusaamisen.

Lapset oppivat jostain vahingolliset asenteensa toisten ihmisten ”poikkeavuudesta”. Vanhemmat voivat myös tahtomattaan siirtää lapsilleen ajatusmalleja, esimerkiksi lihavuutta kohtaan, kun he arvostelevat itseään tai muita ei-toivotuista piirteistä. Lapselle on tehtävä selväksi, että ylipaino tai poikkeava piirre ei anna kenellekään oikeutta kiusaamiseen. Olen usein miettinyt, ovatko koulukiusaajat työpaikkakiusaajien jälkeläisiä? Tai mitä ne vanhemmat opettavat lapsilleen, jotka sosiaalisessa mediassa arvostelevat muita ulkonäön, mielipiteiden tai jonkun muun ominaisuuden takia?

Koululla on toki myös vastuunsa kiusaamisen suhteen. Sanotaan, että opettajien on vaikea havaita kiusaamista. Tämä on varmasti osittain totta, mutta uskon myös siihen, että osa opettajista ummistaa silmänsä asian edessä. Liikuntatunneilla samat lapset valitaan vuodesta toiseen joukkueeseen viimeisenä. Ihmettelen, jos se oikeasti jää opettajilta huomaamatta. Suuri ongelma on toki kiusaaminen sosiaalisessa mediassa tai puhelimitse, sillä sitä ei välttämättä kukaan huomaa.

Kiusattujen vanhempien tarvitsee olla todella aktiivisia ja taistella lapsensa etujen puolesta, jotta koulussa puututaan asiaan tarvittavalla vakavuudella. Koululaitoksella ei ole käytettävissä tarpeeksi keinoja tai resursseja tehokkaaseen kiusaamiseen puuttumiseen. Vaikka monessa koulussa toimitaan asianmukaisesti, parannettavaa on. Anteeksipyytäminen ja sopiminen rehtorin kansliassa ei riitä. Opettajat eivät välttämättä ymmärrä, että kiusatulle pienikin kommentti voi tuntua todella pahalta, kun kommentointi on jatkuvaa. Opettajien kannattaisikin aina puuttua pieniinkin kommentteihin, sillä ei kommenttien tarvitse kuulua kenenkään lapsuuteen tai koulunkäyntiin.

Kouluterveydenhoitajat varmasti pyrkivät puuttumaan kiusaamiseen, mikäli se tulee ilmi. Kaikki lapset eivät kuitenkaan myönnä tulevansa kiusatuksi. Syynä voi olla pelko siitä, että ”kantelu” johtaa vain pahempaan kiusaamiseen. Kiusattu voi myös kokea alemmuudentuntoa ja syyllisyyttä, ja kokea ansaitsevansa kiusaamisen. Kiusaaminen voi olla niin osa arkea, ettei kiusattu tunne koulunkäyntiä ilman sitä. Harmillista on, mikäli kiusattu kokee, ettei kukaan auta tai usko heitä.

Tärkeää on tarjota kiusatulle paikka, missä hänen on turvallista olla ja puhua, eikä kokemusta kiusaamisesta kyseenalaisteta tai väheksytä. Puhumisen seurauksena ei saa olla se, että kiusaaminen pahenee. Kiusatulle tulee tarjota tukea koko koululta, ei vain yhdeltä erityisopettajalta tai kuraattorilta. Asiasta tulee keskustella vanhempainilloissa ja koulutunneilla. Kiusatun turvana ja tukena tulee olla paljon aikuisia. Järkevintä olisi panostaa kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja yhdessä tekemiseen, eikä vain sammutella tulipaloja jälkikäteen.

Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen koulunkäyntiin.