Kirjoituksia

Kaivosteollisuus - iso paha susi vai Suomelle tärkeä asia?

Torstai 14.3.2019 klo 20.51 - Piia Kurki

Orijarven_kaivos_6.jpg

Kaivosteollisuus on Suomelle tärkeä asia, jota demonisoidaan turhaan. Osa alan toimijoista on toki tehnyt virheitä, mutta niiden ei pitäisi leimata täysin koko kaivosteollisuutta. Suomessa ollaan kaivosteollisuudessa yksi maailman eettisimpiä maita.

Kaivosteollisuuden vaikutukset Suomessa ovat merkittäviä. Tuotantovaikutukset ilman investointeja olivat 3 070 miljoonaa euroa vuonna 2016 ja kaivosteollisuus lisää Suomen bruttokansantuotetta 1,2 miljardilla eurolla vuodessa.

Suorasti ja epäsuorasti kaivokset tuovat Suomeen noin 13 000 henkilötyövuotta. Kaivokset luovat pääasiassa suoria työpaikkoja alueille, joissa töitä todella tarvitaan. Välilliset vaikutukset jakautuvat useille eli aloille, esimerkiksi kuljetukseen, varastointiin, tukku- ja vähittäiskauppaan, tutkimukseen ja niin edelleen. 10 kaivosteollisuuden työpaikkaa luo 15 työpaikkaa muualle talouteen.

Kaivosteollisuudessa otetaan jatkuvasti käyttöön uusia teknologioita ja tehdään jatkuvaa tutkimus- ja innovointitoimintaa. Useat kaivostoimijat ovat toiminnassaan ottaneet huomioon myös ympäristönäkökulman ja itsesääntely ja vastuullisuus on monessa paikassa erinomaisella tasolla. Tarvitsemme kaivosteollisuuteemme myös ulkomaisia investoijia, sillä harvalla suomalaisella toimijalla on mahdollisuus tehdä kaivoksiin tarvittavia investointeja. Tärkeää olisi kuitenkin huolehtia vastuullisesta luonnonvarapolitiikasta.

Kaivostoiminnan käynnistäminen ei ole nopea toimenpide: malmiesiintymisen löytämisestä kestää yleensä 12-15 vuotta, ennen kuin kaivos käynnistetään. Jotta kestävä ja kannattava kaivostoiminta on mahdollista, sääntelyn uudistamisen ja päätöksenteon on oltava pitkäjänteistä. Lupien tulee olla yhdenmukaisia ja valvonnan tarkkaa, jotta ympäristöriskit voidaan minimoida. Valvonnan ja lupaprosessien tulee myös olla ennakoitavia, jotta epävarmuus ei vaikuta negatiivisesti investointihalukkuuteen. EU:n tasolla tulee huolehtia siitä, että kaivosteollisuudella on hyvät toimintaedellytykset, jotta varmistamme kilpailukykyisen vientiteollisuuden.

Kaivosten toimintaedellytyksistä on huolehdittava myös jatkossa, jotta alan kasvu ja työpaikkojen luominen on mahdollista. Euroopan unionin tasolla meidän on tärkeä huolehtia siitä, että vientiteollisuutemme voi hyvin. Vientiteollisuutta kurittavaa sääntelyä ei tule lisätä. Tarvitsemme EU:n markkinoita vientimme kasvuun, sillä se tuo Suomeen hyvinvointia. Kaivosteollisuuteen liittyvissä päätöksissäkin tulee mennä Suomen etu edellä.

Piia Kurki
eurovaaliehdokas (kok.)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaivosteollisuus, kaivokset, politiikka, vientiteollisuus