Piian blogi

Arvonlisäveron korottaminen heikentää yrittäjyyden edellytyksiä

Sunnuntai 5.5.2024 - Piia Malmberg


Suomen taloudellinen tilanne on huolestuttava ja suunnan kääntämiseksi ja velkaantumiskehityksen hidastamiseksi on ehdottoman tarpeellista tehdä monenlaisia kipeitäkin uudistuksia. Hallituksella on edessään hankala ja vaikea urakka paitsi suorissa menoleikkauksissa, myös niissä rakenteellisissa uudistuksissa, jotka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.

Huhtikuun kehysriihessään hallitus päätti myös korottaa yleistä arvonlisäverokantaa 25,5 prosenttiin. Vaikka arvonlisäveron nostaminen on ansiotulo- ja yritysverotuksen kiristyksiin verrattuna vähemmän haitallinen, se vaikuttaa kuitenkin negatiivisella tavalla erityisesti pieniin yrityksiin, joita on valtaosa Suomen yrityksistä.

Joku vääräleuka saattaa pohtia, että eihän tuollainen euron hinnankorotus tunnu missään. Mutta arvonlisäveron nostaminen nostaa lähes kaikkien palveluiden ja tuotteiden hintoja, eli yleinen kustannustaso nousee ja ihmisillä on vähemmän rahaa käytettävissään. Tällöin ihmiset ostavat palveluita ja tuotteita vähemmän.

Yrittäjä joutuu maksamaan korotuksen omasta pussistaan, joka heikentää yrityksen kannattavuutta, tai hän voi joutua viemään korotuksen hintoihinsa, joka sekin voi vähentää kysyntää. Joka tapauksessa yrittäjä kärsii.

Pienituloisten heikennyksistä ollaan aina kollektiivisesti huolissaan, se on nähty jo kevään lakkoaalloista, joista kärsi jokainen suomalainen. Mutta myös merkittävä määrä yrittäjistä on hyvin pienituloisia, joten meidän tulisi olla huolissaan myös heidän taloudellisesta tilanteestaan. He kuitenkin ansaitsevat elantonsa omalla työllään. Pelkkä yrittäjien taloudellisen tilanteen heikentyminen ei kuitenkaan ole ainoa syy sille, miksi veronkorotukset eivät kannata.

Mikäli yrittäjillä on hyvät toimintaedellytykset ja ihmisten on mahdollisuus elättää itsensä omalla työllään, se hyödyttää koko yhteiskuntaa. Yrittäjyyspolitiikan tulisi olla yrittäjyyteen kannustavaa ja mahdollistavaa. Hallituksella on kunnianhimoisia tavoitteita esimerkiksi työllisyysasteen nostamisesta ja yrittäjyyden toimintaedellytysten turvaaminen tulee olla merkittävä osa näitä toimia ja tavoitteita.

Veronkorotukset eivät ole pitkällä tähtäimellä järkevä tapa rahoittaa alati kasvavia julkisia menoja, vaan rakenteellisia uudistuksia ja menokehityksen supistamista on jatkettava määrätietoisesti. Vaikka päätökset ovat kipeitä, ne ovat välttämättömiä, jotta Suomen talous tervehtyy.

Yrittäjyyden toimintaedellytyksiin kajoaminen ei auta pitkällä tähtäimellä talouden tasapainottamisessa. Yritykset ja yrittäjät luovat Suomeen sitä vaurautta, jota yhteiskunnan pyörittäminen vaatii.

Julkaistu kolumnina Uusimaa-lehdessä 5.5.2024.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini