Viime aikoina on ollut paljon keskustelua mielenterveysongelmista ja jaksamisesta, erityisesti nuorten kohdalla. Näistä aiheista on syytäkin puhua.
Eri tutkimusten mukaan jopa noin 20-25 % nuorista kärsii mielenterveydellisistä häiriöistä. Siis joka neljäs tai viides nuori. Itsemurha-ajatuksia on noin 10-15 % nuorista. Itsemurhat ovat myös yksi yleisimpiä 15-19-vuotiaiden kuolinsyitä. Samaan aikaan lastensuojelun tarve ja esimerkiksi huostaanottojen määrät lisääntyvät jatkuvasti, samoin lähetteet mielenterveyspalveluihin ja erikoissairaanhoitoon. Hälyttävää.
Mielenterveysongelmista toki kärsivät myös aikuiset. Tilastojen mukaan mielenterveysongelmat ovat jo yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy Suomessa. Tämä on huolestuttava käänne, sillä mielenterveysongelmien osuus on kasvanut vuosi vuodelta. Jo kolmannes työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyden häiriöistä ja sairauksista.
Erilaisten arvioiden mukaan nuorten pahoinvointi johtuu paitsi epidemiatilanteesta, myös esimerkiksi koulunkäyntiin ja sosiaaliseen mediaan liittyvistä paineista. Nuoret kokevat yksinäisyyttä ja ahdistusta, ja oma identiteetti on hakusessa. Tunteiden säätely on vaikeaa, ja pienetkin vastoinkäymiset voivat suistaa maailman raiteiltaan.
Olen itse työurallani työskennellyt mm. sairaanhoitajana lasten ja nuorten psykiatrisilla osastoilla sekä terveydenhoitajan tehtävissä neuvolassa ja kouluterveydenhuollossa. Monet asiantuntijat kokevat, että vanhemmat etääntyvät kasvatusvastuustaan. Olen itsekin huomannut, että vanhemmat tarvitsevat paljon tukea vanhemmuuteen. Psykiatrisilla osastoilla huomasin, että terveellisten rajojen asettaminen ja noudattaminen on vaikeaa vanhemmille. Pelätään lapsen tai nuoren reaktioita esimerkiksi siihen, että puhelimen tai internetin käyttöä valvotaan - vaikka se on vanhemman tehtävä.
Mitä on tehtävissä? Luotan ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen, siihen, että hyödynnetään tutkimusaineistoa ja tuetaan asiakkaita kohdennetun tarpeen mukaisesti. Meillä on esimerkiksi runsaasti tutkimustietoa siitä, millaiset tekijät voivat mahdollisesti ennustaa käytösoireilua ja mielenterveyden haasteita, meidän pitäisi rohkeammin muodostaa noista tekijöistä kriteereitä, joiden perusteella ennaltaehkäisevää hoitoa tarjotaan.
Voisiko terveydenhuolto olla mukana tarjoamassa kouluissa tunnetaitojen kasvatusta? Tällaisista tunnetaitojen säätelyyn liittyvistä kokeiluista on ollut hyvät tulokset ainakin Helsingissä. Vanhemmille Rakkaudella rajat -koulutusta? Tiivis suhde neuvolaan ja kouluterveydenhuoltoon, lapsiperheiden kotipalvelun parempi hyödyntäminen?
Olennaista on myös, että tietoa ja apua on saatavilla. Tällä hetkellä jonot esimerkiksi lastenpsykiatriseen hoitoon tai psykoterapiaan voivat olla todella pitkiä. Työkokemukseni perusteella tiedän, että odottaessa tilanne ehtii kriisiytyä todella nopeasti, mielenterveysasioiden kanssa päivät, viikot ja kuukaudet ovat pitkiä aikoja odottaa.
Mielenterveyden häiriöiden ennaltaehkäisyn sekä vanhemmuuden tukemisen tulee olla Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella teema, jonka eteen tehdään aidosti työtä. Ei riitä, että asioita mietitään erikseen neuvolassa, erikseen koulussa, erikseen erikoissairaanhoidossa ja niin edelleen, vaan yhteistyön eri tahojen kanssa tulee olla saumatonta.
Ennaltaehkäisy myös maksaa, mutta ainoastaan ennaltaehkäisyyn panostamalla saadaan siirrettyä palveluiden painopiste varhaisen vaiheen tukemiseen sen sijaan, että sammutellaan kalliita tulipaloja, kun on jo liian myöhäistä. Mielenterveysongelmat ovat merkittävä yhteiskunnallinen ja taloudellinen haaste, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. Asian korjaaminen vaatii tietoa ja tahtoa.
Olen ehdolla aluevaltuustoon juuri siksi, että minulla on vahvaa kokemusta sosiaali- ja terveydenhuollosta, ja tunnen hyvin palvelusektorin eri osat. Osaan ajatella kokonaisuutta ja olen työssäni saanut laajaa ymmärrystä siihen, millaisia toimenpiteitä tarvitaan, jotta asioita voidaan viedä eteenpäin. Viisaus ei kuitenkaan asu vain minun päässäni, vaan tarvitaan moniammatillista ja -kunnallista yhteistyötä.
