Vuonna 2023 sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät kunnilta uusille hyvinvointialueille.
Itä-Uudenmaan alue tulee sisältämään Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Porvoon, Pukkilan ja Sipoon sosiaali- ja terveyspalvelut sekä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnan.
Uudet aluevaalit järjestetään ensimmäistä kertaa tammikuussa 2022, ja tuolloin valitaan historiallisesti ensimmäiset aluevaltuutetut - myös Itä-Uusimaalle.
En ole sitä mieltä, että tämä alueuudistus on järkevin tapa vastata ajankohtaisiin sosiaali- ja terveyspalveluiden haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen ja kasvaviin sote-kustannuksiin. Uudistuksessa on unohtunut täysin alkuperäinen tavoite kustannusten hillitsemisestä. Lisäksi kaavaillaan alueille verotusoikeutta, jonka pelkään johtavan kokonaisveroasteen nousuun - ja se heikentää jokaisen suomalaisen maksukykyä eli käytettävissä olevan rahan määrää.
Koska aluevaltuustot kuitenkin tulevat, ja niissä käytetään merkittävää valtaa alueen sote-palveluiden ja -budjettien suhteen, on todella tärkeää olla mukana vaikuttamassa tähän päätöksentekoon. Sote-alan asiantuntijana koenkin, että monipuolisesta sote-kokemuksestani ja johtamisosaamisestani olisi Itä-Uudenmaan aluevaltuustossa paljon hyötyä. Haluan antaa osaamiseni ja kokemukseni käyttöön, eli olen ehdolla aluevaaleissa 2023!
Minua voit äänestää Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella aluevaltuustoon ennakkoon 12.-18.1.2022 tai varsinaisena äänestyspäivänä 23.1.2022.