"Kun kamelin selkä katkesi..." - eli ajatuksia siitä, miksi olen ehdolla ja mitä asioita pidän tärkeinä. Julkaistu toukokuussa mm. kaikkiin Porvoon kotitalouksiin jaetussa Sinituuli-lehdessä (alkuperäinen juttu kyllä kirjoitettiin jo keväämmällä, ennen kuin oli tiedossa, että vaalit siirtyvät). Koko teksti luettavissa kuvan jälkeen.
---

Kun kamelin selkä katkesi
Vantaalta Porvooseen muuttanut Piia Malmberg suivaantui Marinin hallitukselle esityksistä, jotka nostaisivat autoilun kustannuksia. Porvoossakin tarvitaan vastavoima niille, jotka haluavat hankaloittaa yksityisautoilua, kuntavaaliehdokas sanoo.
Lumi narskuu kengän alla kepeässä pakkassäässä. Piia Malmberg (ent. Kurki) työntää
lastenvaunuja, katsoo Porvoon jokirantaa ja toteaa:
- Kun kävin ensimmäistä kertaa Porvoossa, ajattelin, että täällä olisi ihana asua.
Nyt 35-vuotias Malmberg asuu Porvoon Suomenkylässä. Hänen mielestään on tärkeää, että
kaupunkiin muuttaa uusia työssäkäyviä asukkaita, erityisesti niitä hyvätuloisia.
- Jostain syystä tätä asiaa ei saisi sanoa ääneen. Ikään kuin siinä olisi jotain väärää, että
kunta toivoo nimenomaan lisää veronmaksajia asukkaikseen.
Malmberg muutti Porvooseen Vantaalta, jossa hän toimi kokoomuksen kaupunginvaltuutettuna ja muun muassa kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtajana. Hän tuli aikanaan valituksi valtuustoon, vaikka oli juuri muuttanut Vantaalle. Malmberg näkee muualta tulemisen etuna kunnallisessa päätöksenteossa.
- Uutena haluaa objektiivisesti miettiä parasta mahdollista ratkaisua, eikä tyytyä siihen,
miten asiat ovat aina olleet. Menneisyyden painolastia ei ole. Tämä sama etu minulla
on nyt Porvoossa.
Kaupungin vetovoimatekijät tiedossa
Malmberg on siis ehdolla huhtikuun kuntavaaleissa Porvoon kaupunginvaltuustoon. Tuoreena äitinä asioihin on tullut taas uutta kiinnostavaa näkökulmaa.
- Halu vaikuttaa on vahva, ja toki uskon kokemuksestani olevan myös Porvoolle hyötyä.
Ja mikä toisaalta olisi kaupungin kannalta parempaa kuin se, että päättäjä on juuri
valinnut kyseisen kaupungin kotikaupungikseen, eli päättänyt rakentaa elämänsä
sinne. Kaupungin vetovoimatekijät ovat silloin hyvin tiedossa.
Porvoon tuleekin pitää huolta vetovoimastaan. Olennaisena on Malmbergin mielestä ketterä
kaavoitus erityisesti pientalotonttien osalta sekä toimivat liikenneyhteydet Helsinkiin.
- Porvoon keskusta tarvitsee autoja ja busseja, koska ne ovat turisminkin kannalta
olennaisia. Myös itäisen junayhteyden saaminen on tärkeää.
Välillä Malmberg tyynnyttelee vaunuissa herännyttä vauvaa. Porvoo voisi hänen mielestään
profiloitua vielä voimakkaammin perheystävällisenä kuntana.
- Porvooseen muuttaa paljon lapsiperheitä. Kun neuvolapalvelut ja varhaiskasvatus
toimivat ja koulut ovat terveitä, etätyön lisääntyessä tänne saadaan houkuteltua erityisesti asiantuntijatyötä tekeviä vanhempia. Moni valitsee asuinalueensa koulun maineen perusteella. Siksi onkin hyvä, että Porvoossa on satsattu kouluihin.
”Kamelin selkä katkesi”
Malmberg mukaan ehdokkuutta pohtiessaan ”kamelin selkä katkesi”, kun hän luki taas kerran hallituksen yksityisautoilun kustannuksia lisäävistä ehdotuksista.
- Porvoossakin jotkut haluavat hankaloittaa yksityisautoilua. Kyllä sellaisille ehdotuksille
tarvitaan vastavoima.
Malmberg tunnetaan ajatuksiltaan avoimesti oikealla olevana, porvarillisena suomalaisen työn ja teollisuuden puolustajana. Viime eurovaaleissa hän keräsi yli 6100 ääntä.
- Kyllähän siitä tuli lunta tupaan, kun puhuin teollisuuden toimintaedellytyksistä sekä
puolustin maa- ja metsätaloutta. Vihervasemmisto löi minkä kerkesi. Mutta ei se sähkö
töpselistä tule. Eikä raha seinästä.
Metsämiehen tyttären ja maalla lapsuuden kesänsä viettäneen Malmbergin mielestä
Suomessa on pakko alkaa arvostamaan enemmän teollisuutta ja yrityksiä ylipäätään.
- Sieltä tämän lystin rahoitus tulee. Ilman metsäteollisuuden tuomaa hyvinvointia Suomi
olisi aika lailla toisenlainen maa kuin nyt. Tämän toivoisin myös isommista
kaupungeista käsin luonnonsuojelua vaativien ihmisten ymmärtävän.
Tausta sote-alalla
Malmberg työskentelee toimitusjohtajana terveysalan yhtiössä. Taustalla on pitkä kokemus
sote-alalta ja toimialan merkitys kaupunkien taloudelle ja ihmisille on tiedossa.
- Sotessa on suurimmat kulut, mutta myös suurimmat mahdollisuudet. Esimerkiksi
ennaltaehkäisyyn panostetaan aivan liian vähän. Pelkkä lisärahan lapiointi
lastensuojeluun ei ole ratkaisu kasvavaan pahoinvointiin.
Panostuksia pitäisi tehdä perheiden hyvinvointiin ja vanhemmuuden tukemiseen jo
varhaisessa vaiheessa.
- Tämä itseasiassa säästäisi rahaa pitkällä tähtäimellä. Kasvava mielenterveysongelmien määrä on uhka, joka tulisi ottaa vakavasti.
Kun puhe tulee valmistelussa olevasta sote-uudistuksesta, Malmberg huokaa syvään.
- Sillä uudistuksella ei ole mitään tekemistä alkuperäisen uudistuksen tavoitteen ja
tarkoituksen kanssa. Uudistuksen piti säästää kustannuksia. Yhtään aitoa kustannussäästöä en ole mallista löytänyt, ainoastaan kuluja ja turhia hallintohimmeleitä.
Kukaan ei hänen mielestään saa parempaa hoitoa sillä, että päätöksenteko karkaa
kauemmas.
- Miksi tällainen palveluita kokonaisuutena heikentävä uudistus päästetään läpi
esimerkiksi ennen järkevänä porvaripuolueena pidetyssä RKP:ssa, Malmberg kysyy.
Malmbergin mielestä nykyisessä hallituksessa SDP määrittää avoimen vasemmistolaisen
politiikan tahdin, Keskustan ja RKP:n tukevat apupuolueina.
- Marinin hallitusta voi pitää jopa yritysvihamielisenä. Ainakaan se ei ole yritysten
puolella. Myös tarvittavat työllisyyteen tähtäävät toimet loistavat poissaolollaan. Kaikki
rakenteelliset uudistukset ovat tekemättä ja velkavuori kasvaa, huokaisee Malmberg.
Hänen mukaansa esimerkiksi ilmastotavoitteet tuntuvat nyt menevän muutamilla puolueilla
kaiken muun edelle. Ilmasto on toki tärkeä, mutta asioita pitäisi miettiä asioita myös
kansainvälisen kilpailukyvyn ja talouden kannalta.
- Korona tavallaan pelasti nykyisen hallituksen, kun sen taakse on helppo piiloutua.
Totuus on kuitenkin, että toimet olivat onnettomia jo ennen pandemiaa. Toivottavasti
myös äänestäjät ymmärtävät tämän.
Vastuullisuus edellä puoluevalinnassa
Malmberg kertoo valinneensa Kokoomuksen puolueekseen, koska se on vastuullinen valtionhoitajapuolueena. Rahan syytäminen sinne ja tänne on helppoa ja kivaa, mutta Kokoomuksessa ymmärretään, että kakku on leivottava ennen sen syömistä. Malmberg varoitteleekin äänestäjiä lankeamasta liian helppoihin vaalilupauksiin.
- Vaaleissa luvataan paljon, mutta vaalien jälkeen on hiljaisempaa. Ajatelkaa nyt vaikkapa demareiden eläkeläisille lupaamia vappusatasia, ei näy eikä kuulu. Itse lupaan vain, että teen päätökset perustuen faktoihin, en mututuntumaan. Ja etten lupaile turhia.
Haastattelu päättyy Piia Malmbergin lähtiessä ruokkimaan vauvaansa.
- Näiden pienten tulevaisuuden toivojen takiahan tässä halutaan pitää yhteisestä taloudesta ja asioista huolta. Että heillä olisi vähemmän tai ainakin muuta murehdittavaa, kuin meidän tekemien velkojen maksaminen, hän päättää.