Kirjoituksia

Kaikesta ei päättäjä päätä - kuten Kivistön puutteiden korjaamisesta

Keskiviikko 18.12.2019 klo 19.03 - Piia Kurki


Vantaan Sanomat julkaisi tänään (18.12.2019) mielipidekirjoitukseni, jossa kerron oman näkemykseni siitä, etteivät kaikki päätökset ole aina vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden käsissä, vaikka näin usein ajatellaan.

Erityisen harmissani olen siitä, että Kivistön väliaikaiset kaupungin palvelut päätettiin virkamiestyönä, eikä meidän päättäjien mielipidettä kysytty. Kivistöön tulee nyt kirjasto ja nuorisopalvelut - kiitos niistä - mutta harmillisesti, pyytämättä ja yllättäen, terveyspalvelut jäävät nyt tulematta.

Mielestäni päätöksentekoa parantaisi pormestarimalli, joka parantaisi valmistelua ja lisäisi vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden vaikuttamismahdollisuuksia.

---

"Kivistöläisenä kaupunginvaltuutettuna saan runsaasti palautetta kaupunkilaisilta Kivistön alueen kehittämisestä. Palautetta tulee säännöllisesti esimerkiksi pysäköinnistä, palvelujen puutteesta sekä liikenne- ja kaupunkisuunnittelusta. Suureksi osaksi olen palautteen antajien kanssa samaa mieltä, ja vien yleensä saamani palautteen eteenpäin virkamiehille. Minun täytyy kuitenkin suorasanaiseen tapaani todeta, että poliittisena päättäjänä vaikutusmahdollisuuteni näihin asioihin tuntuvat välillä olevan olemattomat.

Minä ja monet muut valtuutetut olemme puhuneet esimerkiksi kauppakeskushankkeen edistämisestä. Kuitenkin nykyinen voimassa oleva sopimus kanssa on solmittu jo vuonna 2015 – edellisen valtuustokauden aikana. Sen sopimuksen takaraja on toukokuussa 2020. Siihen asti meidän päättäjien kädet ovat sidotut. Kaupunkilaisilla ja kenties lehdistölläkin on ollut näkemys, että kaupunkisuunnittelulautakunta teki joulukuussa päätöksen jatkoajan myöntämisestä – näin ei kuitenkaan ole. Olemme saaneet asian vain tiedoksi, ja emme ole voineet asiaan tässä vaiheessa vaikuttaa. Kauppakeskushanke ei muutenkaan ole vain kaupungin käsissä - kaupunki tarjoaa sille infran, tontin, kaavan ja muut mahdollisuudet - mutta kaupat tekevät varsinaiset päätökset. Kivistössä toivotaan kovasti lisää palveluita, ja uskon edelleen vahvasti siihen, että niitä sinne saadaan, kylläkin todennäköisesti alkuperäisiä suunnitelmia pienemmässä mittakaavassa.

Kaupungissa tehtiin myös päätös siitä, että Kivistöön tuodaan väliaikaisina palveluina nuorisopalvelut ja kirjasto. Tämä päätös tehtiin niin sanotusti poliitikoiden selän takana, eli päätös tehtiin virkamiestyönä. En sinällään vastusta näiden palveluiden tuomista Kivistöön. Kivistön väestörakenne on lapsiperhepainotteinen, ja uskon kirjaston palvelevan erityisesti lapsiperheitä, mutta myös muita kivistöläisiä. Nuorisopalveluiden tarvetta Kivistössä ei erityisemmin väestörakenteen perusteella ole, sillä nuorisopalveluikäisiä nuoria siellä asuu suhteessa aika vähän. Toki se saattaa silti olla tarpeellinen palvelu. Olisin kuitenkin halunnut, että asiasta tehdään poliittinen päätös, jotta me valtuutetut olisimme saaneet kertoa mielipiteemme. Olisin itse toivonut Kivistöön kevyttä terveysasema tai ”terveyskioskia”, jossa olisi saanut tiettyjä perusterveydenhuollon palveluita arkisin tai tiettyinä arkipäivinä. Saamani palautteen perusteella tälle olisi ollut Kivistössä kysyntää, ja terveyspalvelut ovat olleet alusta asti osa Kivistön keskustan kehittämistä ja osa palveluverkkoa – siksi niiden tiputtaminen pois ilman poliittista päätöstä on väärin.

On hienoa, että Kivistöä halutaan kehittää, sillä se on kasvava kaupunginosa, jossa on kaunista arkkitehtuuria ja hyvät kulkuyhteydet. Minä ja monet muut olemme kuitenkin huolissamme myös asuntojemme arvosta, ja siksi haluaisimme kehittää myös Kivistön ongelmakohtia. Kadunvarsipysäköinnin puuttuminen on iso vitsi, ja jos saisin tahtoni läpi, parkkipaikkoja olisi enemmän. Myös kadut haluaisin rakentaa erilaisiksi, ettei nykyisiä pullonkauloja Keimolantiellä olisi. Kivistössä autoillaan paljon, ei se ole mikään autoton kaupunginosa. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole minun päätettävissäni. Haluan nostaa tämän asian esiin, jotta kaupunkilaiset eivät luule, ettemme me poliitikot tee mitään. Kyllä me teemme, kerromme mielipiteemme, otamme yhteyttä ihmisiin ja vaadimme asioita – mutta käytännössä muutoksia on nykyjärjestelmässä vaikea saada aikaan.

Tämä on yksi syy sille, miksi Vantaa ansaitsisi pormestarimallin. Kuntalaiselle pormestarimalli voi äkkiseltään kuulostaa pröystäilevältä, mutta käytännössä se on kaikkea muuta ja lisäisi kuntalaisen vaikutusmahdollisuuksia. Tällä hetkellä Vantaalla ylintä valtaa teoriassa käyttävät luottamushenkilöt tekevät tärkeää päätöstyötään oman työnsä ohella. Pormestarit työskentelisivät päätoimisina työssään, jolloin heidän on mahdollista perehtyä asioihin paremmin ja myös aikaisemmassa vaiheessa. Silti edelleen olisi olemassa myös ammattijohtajia. Pormestarimalli parantaisi siis päätöksenteon laatua ja toisi sen lähemmäs demokraattisesti valittuja päättäjiä. Valta ei olisi virkamiehillä tai johtajilla, jotka tekevät päätöksiä omin päin tai päättävät jättää kuuntelematta poliitikkojen ja kansalaisten toiveita. Ja en halua syyllistää kaikkia virkamiehiä, meillä on erinomaisia ja osaavia työntekijöitä, mutta ilman pormestarimallia demokratia ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla."

Piia Kurki
kaupunginvaltuutettu (kok.)
kaupunkisuunnittelulautakunnan vpj
Vantaa


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini