Kirjoituksia
KuntauudistuksestaMaanantai 6.8.2012 klo 9.33 - Piia Kurki Kokoomuksen kunnallisvaalistartti järjestettiin Tampereen Komediateatterilla lauantaina 4.8. Ilta koostui tervehdyksestä, hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen puheesta, "Lainahöyhenissä"-teatteriesityksestä ja iltapalasta.
Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä on selvittänyt, että 85% kunnista näkee jonkinlaisen kunta- ja palvelurakenteeseen liittyvän uudistuksen tarpeellisena. Ensi vuoden aikana kunnat alkavat tehdä selvitystä kuntajaon muutoksista. Mikäli kevääseen 2014 mennessä näitä selvityksiä ei ole kunnan toimesta tehty, valtio lähettää paikalle omat selvittäjänsä kunnan avuksi. Selvityksiin tulee kirjata suunnitelma siitä, miten kunta aikoo jatkossa palvelunsa toteuttaa. Miksi kuntauudistus on Tampereella tärkeää? Tampere on Pirkanmaalla keskuskaupunki, jota ympäröi useita kehyskuntia. Täällä kuntauudistuksen suunnitelma kulkee tällä hetkellä nimellä Suur-Tampere. Tampereella keskuskaupunkina on paljon vastuuta palveluiden järjestämisestä esimerkiksi erikoissairaanhoitoa koskien, sijaitseehan täällä yliopistollinen sairaala. Tokihan Tays kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin, eli rahoitus ei tule pelkästään Tampereelta suoraan. Suurella kaupungilla on kuitenkin myös muita vastuita, esimerkiksi jäte- ja vesilaitosten suhteen. Kunnat tietenkin pyrkivät siihen, ettei niiden tarvitsisi tehdä kalliita investointeja omaan kuntaansa ja haluavat itselleen ne palvelut ja yritykset, mistä on eniten tuottoa. Ministeriön ja hallituksen linjauksen mukaan kuntaselvitys on tehtävä, mikäli kolmannes kuntalaisista käy töissä toisessa kunnassa. Tällä hetkellä noin puolet Tampereen naapurikuntien asukkaista käy töissä Tampereella, selvitys siis koskee vahvasti Pirkanmaan aluetta. Kunnallisverotuloista pääsevät nauttimaan kehyskunnat, ei se kaupunki, joka työpaikkoja tarjoaa. Tällä menolla Tampereelle tulee pikkuhiljaa tilanne, missä yhä enenevässä määrin verotulot katoavat muualle ja kaupungin talous huononee. Kuntauudistuksen turvin kaikki hyötyvät, sillä entisten kehyskuntien asukkaat pääsevät nauttimaan keskuskaupungin palveluista, verotulot jäävät omaan kuntaan ja talous on yhteinen.
Tampereen kaupunki on kesällä 2012 sulkenut taas laajamittaisesti terveysasemien toimintaa, jolloin osa asukkaista joutuu hakemaan terveyspalvelunsa kauempaa. Tämä aiheuttaa ongelmia erityisesti iäkkäille ja sairaille. He ehkä juuri ja juuri ovat päässeet kulkemaan lähimmälle terveysasemalle vastaanotolle tai laboratorioon, mutta kesän aikana tämä ei ole onnistunut. On jouduttu sulkujen takia esimerkiksi tilaamaan useille asiakkaille kotinäytteenottoa, joka ei ole kustannustehokasta, eikä myöskään asiakkaan toimintakykyä tukevaa. Kuntauudistusten selvityksissä tulee tarkkaan selvittää se, että missä palveluita järjestetään ja myös se, millaista on palveluiden laatu. Jokainen ansaitsee hyvää ja tasa-arvoista palvelua kohtuullisen välimatkan päässä. |
Avainsanat: kokoomus, kunnallisvaalit, kuntaministeri, henna, virkkunen, kuntauudistus |